Vesi innostaa lasta liikkumaan ja lisää toiminnallisuutta

Useimmat meistä haluavat kokea liikkumisesta saatavan ilon ja hyvänolon. Myös tunne ryhmään kuulumisesta ja siitä, että ”minä pystyn ja osaan” ovat tärkeitä asioita, kun puhutaan liikunnan merkityksestä hyvinvoinnille.

Monelle yhdenvertainen osallistuminen liikunnallisiin hetkiin voi olla haasteellista, liikkumista vaikeuttavien toimintarajoitteiden vuoksi. Soveltamalla liikkumisen tapoja tai muuttamalla ympäristöä, tarjoamme yhä useammalle mahdollisuuden  osallistua. Vesi elementtinä ja uima-allas ympäristönä mahdollistavat itsenäisen liikkumisen, vaikka muuten tukena tarvitsisi avustajan ohjausta tai apuvälineitä.

Tukea koululiikuntaan ja uinnin harrastamiseen

Ohjeiden kuunteleminen tai toisten ryhmäläisten rytmissä pysyminen ovat ryhmässä oppimisen kannalta tärkeitä asioita. Ihannetilanne olisi, että lapsi saisi harrastaa ja oppia uutta ikätovereidensa joukossa. Ryhmästä voi saada tukea harjoittelun motivointiin.  Toisinaan ryhmässä toimiminen ja ryhmän mukana eteneminen voi olla haasteellista. Yksilöllisellä ohjauksella on silloin paikkansa oppimisen tukena. Se voi olla keino saavuttaa ryhmässä tarvittavat valmiudet.

Vesi- ja uintitaitojen kehittymistä sekä koulujen uintiin ja uintiharrastukseen osallistumista voidaan tukea uinnin konsultaatiolla. Valterin erityisuintiin perehtyneet fysioterapeutit antavat uinnin konsultaatiokäynneillä ohjeita uimarille, perheelle tai terapeutille siitä, millaisin harjoittein vesi- tai uintitaidot kehittyvät. Uinnin konsultaatiokäyntien välissä uimarilla on aikaa harjoitella taitojaan joko itsenäisesti perheen kanssa, harrastusryhmässä tai vaikkapa allasterapiassa.

Tavoitteena on, että jokaiselle uimarille löydetään itsenäinen ja turvallinen tapa vedessä liikkumiselle. Tapa voi olla mitä vain apuvälineiden avulla uimisesta krooliuintiin. Uinninkonsultaatiot mahdollistavat koulun uinteihin osallistumisen muiden luokkakavereiden mukana. Kun uinnin harjoittelu aloitetaan hyvissä ajoin, lisätään mahdollisuutta saavuttaa ikätasoinen uintitaito. Uinnin konsultaatioiden maksajina toimivat useimmiten sairaanhoitopiirit tai vakuutusyhtiöt.

”Parasta uimisessa on vapaus liikkua vedessä”

Sulo-Veikka, 9 v. on jo taitava vedessä liikkuja ja oppii vauhdilla lisää. Äiti Karita Väistön mukaan uinninkonsultaatiot ovat tukeneet perheen yhteistä harrastusta. Omalla paikkakunnalla harrastusryhmiä on vähän. Jotta perheen keskinäisestä harjoittelusta saadaan motivoivaa ja tavoitteellistakin, ovat he kaivanneet ammattilaisen ohjausta tueksi. Esimerkiksi selkäuintia äiti ei olisi itse oivaltanut Sulo-Veikan kanssa harjoitella. ”Parasta uimisessa on vapaus liikkua vedessä sekä se, että harjoittelu on tuonut Sulo-Veikalle lisää itsevarmuutta vedessä olemiseen”, äiti kertoo pojan keskittyessä harjoitteluun yhdessä fysioterapeutti Nina Palikaisen kanssa.

Lue lisää uinnin konsultaatiosta ja Valterin verkkosivuilta löydätIloon yli esteiden – ideapankin, johon on kerätty paljon hyväksi havaittuja ja yhdenvertaista osallistumista edistäviä  liikuntavinkkejä koulun arkeen. Siellä on nähtävissä myös video erilaisista uimareista. 

Aktuell information om våra tjänster, fortbildningar, vårt forsknings- och utvecklingsarbete samt övrig intressant information om aktuella ämnen inom stöd för barn och ungas lärande och skolgång.

Beställ nyhetsbrev