”Reppu vaan selkään ja reippaasti kouluun!”

Koulu on varsin voimaton tilanteessa, jossa oppilas syystä tai toisesta kieltäytyy tulemasta paikalle tai ei pysty osallistumaan opetukseen sairauden takia.  Samanlaiset keinot, joita on käytetty koulupinnareiden kanssa, eivät toimikaan niiden oppilaiden kanssa, joiden koulunkäynnin haasteet liittyvät mm. psyykkiseen tai neuropsykiatriseen oireiluun. Usein ahdistus, masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko kietoutuvat koulupoissaoloihin ja nämä muodostavat toisiaan ruokkivan mekanismin.

Oppilaan itsensä ja vanhempien näkökulmasta opettajien hyvää tarkoittava kannustus voi tuntua ymmärtämättömältä. Poissaolomäärän kasvaessa ja ajan kuluessa kouluun paluu muuttuu entistä hankalammaksi. Samanaikaisesti moni lapsi ja nuori kuitenkin kiihkeästi haluaisi kuulua ryhmään, ja haaveet opintojen suorittamisesta elävät vahvana.

Verkossa tavataan opettajia ja oppilaita

Eri puolilla Suomea on toiminnassa erilaisia räätälöityjä opetusjärjestelyjä ja pienluokkia, joiden avulla pyritään auttamaan kotiin jääviä oppilaita.  Valtakunnallisesti oppilaiden tueksi on kehitetty verkko-opetusratkaisuja Tuuve- ja Monni Online-hankkeissa. Näissä hankkeissa 8- ja 9-luokkalaisten koulua käymättömien oppilaiden opetus suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä lähikoulun kanssa. Lisäapuna on verkon välityksellä toteutettua opetusta, ohjausta sekä verkkomateriaalia.

Hankkeissa toimivat Valterin ohjaavat opettajat järjestävät yksilö- ja pienryhmätapaamisia ja Otavan Opiston aineenopettajat vetävät ryhmäkursseja. Joissakin kouluissa osa opetuksesta striimataan suoraan luokkahuoneesta oppilaan kotiin. Tavoitteena on paluu takaisin omaan kouluun tai seuraavalle kouluasteelle muiden nuorten pariin – reppu selässä.

Tiivistä yhteistyötä

Koulupoissaoloihin puuttuminen vaatii yhteistyötä lapsen tai nuoren, vanhempien, koulun ja ympäröivän yhteisön välillä. Esimerkiksi kiusaamiseen puuttumisella ja yksinäisyyttä ehkäisemällä voidaan vaikuttaa poissaoloihin ennen niiden muuttumista ongelmallisiksi.

Tiivis yhteistyö koulun, sosiaalitoimen ja erikoissairaanhoidon välillä kannattelee oppilasta yli hankalienkin aikojen, mutta toisinaan tarvitaan lisäkeinoja siihen, että opiskella voi myös kotona. Tällaisessa tilanteessa verkko-opiskelu antaa mahdollisuuden muiden samassa tilanteessa olevien nuorten tapaamiselle sekä opetuksen ja ohjauksen saamiselle itseopiskelupakettien sijaan.

Kehittämistyötä teemaryhmässä

Aiheeseen liittyen on käynnistetty valtakunnallinen teemaryhmä osana vaativan erityisen tuen VIP-verkoston toimintaa. Teemaryhmän tarkoituksena on etsiä malleja ja ratkaisuja sekä ennaltaehkäisyn että korjaavien toimenpiteiden näkökulmasta. Lisäksi Valterissa on tekeillä ensimmäinen kotimainen toimitettu teos koulua käymättömien tukemisesta peruskoulussa ja toisen asteen nivelvaiheessa. Teos on tavoitteena julkaista loppuvuodesta 2019 tai viimeistään alkuvuodesta 2020.

 

Tuuve on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke (2017 – 2019), joka toteutetaan yhteistyössä Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin, Otavan Opiston nettiperuskoulun ja Maskun kunnan kanssa. Lisätietoja www.tuuve.fi.

Monni Online on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke (2016 – 2019), joka toteutetaan yhteistyössä Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin, Otavan Opiston nettiperuskoulun sekä Etelä- ja Pohjois-Savon kuntien kanssa. Lisätietoja  www.monnionline.fi.

Aktuell information om våra tjänster, fortbildningar, vårt forsknings- och utvecklingsarbete samt övrig intressant information om aktuella ämnen inom stöd för barn och ungas lärande och skolgång.

Beställ nyhetsbrev

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *