Pedagogiset pesukoneohjelmat

Koulunpitoa voisi verrata pyykinpesukoneen ohjelmavalintaan. Syyslukukaudella pestään valkopyykkiä, kun mennään pitkäjänteisesti asioita oppien kohti talvea. Kevätlukukausi katkoksineen on kirjopyykkiä, jolla syvennetään ja monipuolistetaan opittua.

Jossain kohden koulunpitoa voi olla tarpeen käyttää pikaohjelmaa; kertotaulun kertaus, ison alkukirjaimen muistaminen virkkeen alussa tai englannin kielen epäsäännöllisten verbien tehokuuri. Näin pikkupyykki saadaan joutuisasti valmiiksi.

Joulun alla ja juuri ennen suvivirttä on linkousvaihe, jossa nykylinkousohjelmien tapaan tulee vielä kiihdytyskierrokset mukaan. Todistuksenjakopäivä on sitten niitä irrottelukierroksia ja kohta kannen voi aukaista ja puhtaan pyykin laittaa kuivumaan.

Jakamaton vastuu oppilaista

Lomien jälkeen monilla työpaikoilla löytyy henkilöitä, joilla on salasanat tai tunnukset hukassa ja käynnistelyvaihe meneillään. Opettajan työssä tällaista mahdollisuutta ei juurikaan ole, onneksi.

Jakamaton vastuu oppilaista on ensi hetkestä alkaen ja toiminnan on käynnistyttävä silmänräpäyksessä. Siksi koulunpidossa lieneekin olennaista, että opettaja osaa rehtorin tukemana valita ohjelmavalikosta sen oikean, riittävän hyvän ohjelman ja että muistaa välillä laskea linkouksesta kierroksia. Myös lämpötilavalitsin on tärkeä, ettei pyykki kutistu suotta tai että toisaalta tulee riittävän puhdasta.

Työn kunnolla tekeminen tarkoittaa suomalaisessa työnteon kulttuurissa enimmäkseen täydellisyyteen pyrkivää suoritusta. Riittävän hyvä tai kohtuullisuus eivät useinkaan riitä tyydyttämään opettajan ammatillisen itsetunnon tarpeita. Toimiihan opettaja esikuvallaan esimerkkinä sille, että pitää yrittää tehdä parhaansa joka tilanteessa. Onkohan se tässä maailmanajassa enää mahdollista? Kuinka kohtuullistaa tekemisiään siten, että lopputulos tyydyttää omaa arvomaailmaa? Meneekö jotain pilalle, jos ei kaikessa ajakaan satasta?

Valterin tarjoamissa työnohjauksissa on monesti tavoitteena tukea perustehtävän hahmottamisessa, olennaiseen keskittymisessä ja harkituissa valinnoissa. Valterin työnohjaajat ovat olleet pesukoneen rummussa, ohjelman kaikissa vaiheissa.

Aktuell information om våra tjänster, fortbildningar, vårt forsknings- och utvecklingsarbete samt övrig intressant information om aktuella ämnen inom stöd för barn och ungas lärande och skolgång.

Beställ nyhetsbrev

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *