Blogi: Viittomakielen digitaalinen ”pyöräilevä opettaja”

Avaan tietokoneen yleensä viisitoista minuuttia ennen viittomakielen tunnin alkua ja varmistan, että valaistus on hyvä ja nettiyhteys toimii. Aloitin tunnin valmistelut jo edellisenä päivänä tai jopa edellisen viikon loppupuolella ”rakentamalla” oppitunnin sisällön Adobe Connectiin ja lähettämällä nettilinkin tälle oppitunnille osallistuville; joko oppilaille tai heidän aikuisilleen (opettajille, ohjaajille tai huoltajille). Odotan tietokoneen ääressä malttamattomana oppilaita. Kellon käydessä tasatuntia, oppilaat tulevat näkyviin tietokoneen ruudulle videoyhteyden välityksellä ja viittomakielen etäopetus voikin alkaa.

Viittomakielen etäopetus aloitettiin kolmisen vuotta sitten erään kunnan koulun tarpeesta saada äidinkieleltään viittomakieliselle oppilaalle äidinkielistä opetusta, eikä kunnalta ole löytynyt pätevää äidinkielistä opettajaa. Ajatus nousi esille ohjauskäynnin yhteydessä ja asia eteni Onervassa Kristiina Pitkäsen toimesta siten, että sain tehtäväkseni kokeilla jotain aivan uutta (ainakin täällä Suomessa) ja kehittää viittomakielen etäopetusta pilottihankkeena. Ensimmäinen oppitunti oli muistaakseni loppusyksystä ja kyllä minua silloin jännitti, että kuinka tämän nyt toteutan!

Etäopetuksen kokeilu sujui hienosti kevääseen asti ja seuraavana syksynä etäopetus vakiintui yhtenä osana Onervan palvelutarjontaa. Toisena vuotena oppilasmäärä kasvoi, minulla oli kolme ”etäoppilasta” ja nyt jo viisi. Tällä hetkellä kaikki oppilaat ovat alakouluikäisiä. Jotkut näistä oppilaista saavat viittomakielen etäopetusta kaksi tuntia viikossa ja jotkut vain yhden tunnin verran. Etäopetustunnin osallistujamäärä on rajallinen, yhdellä kerralla paikalla voi olla enintään kolme oppilasta ja minä – kuvaruutuun ei mahdu tämän enempää osallistujia. Muuten videoruudut pienenevät liiaksi ja kaikkien viittomista ei enää näy hyvin.

Tyypillinen oppitunti alkaa sillä, että jutellaan kuulumisia viikonlopun tai viikon ajalta. Sitten on vaihtelevasti erilaisia kielellisiä tehtäviä, kerrotaan tai keskustellaan ruudulla näkyvien kuvien avulla. Ohjelman piirrostyökalua käytetään myös opetuksen avuksi, keksitään mm. erilaisia kuva-arvoituksia tai piirtämistä vihjeiden avulla. Viiton myös satuja oppilaille ja Aku Ankan sarjakuvat ovat olleet suosittuja, niitä pyydetään viitottavaksi yhä uudestaan. Kuvista kumpuaa monenlaiset asiat keskustelujen pohjaksi. Onkin mielenkiintoista seurata oppilaiden ajatuspolkuja, enkä ikinä tiedä etukäteen mistä asioista satutaan keskustelemaan oppitunnin lopussa!

Oppituntien suunnittelu on välillä haastavaa, koska fyysistä kontaktia ei ole ja tilankäyttö on rajallinen – vain videokameran kuvan laajuus määrittää tilankäytön. Vaaditaan myös aika paljon oppilailta istua paikoillaan, katsoa tietokoneen kuvaruutua ja osallistua opetukseen koko oppitunnin ajan. Vaihtelevuutta oppituntiin tuovat vain asiasisällöt, etukäteen skannatut kuvat sekä mahdollisesti ladatut videot. Ulkoisia haasteita etäopetukseen tuo nettiyhteyden toimivuus niin täällä Onervassa kuin oppilaiden kouluissa. Tietokoneiden pulmat tuovat myös oman ulottuvuutensa, eikä niiltä ja nettiyhteyden häiriöiltä voida aina välttyä. Opitaan koko ajan, miten taattaisiin tekniikan toimivuus niin täällä kuin oppilaiden kouluissa.

Viittomakielen etäopetus on jopa päässyt viittomakielisiin uutisiinkin. Uutisen myötä koulumme on saanut yhteydenottoja vanhemmilta, jotka toivovat saavansa viittomakielen etäopetusta lapsilleen. Päteviä viittomakielen äidinkielisiä opettajia on Suomessa vielä aika vähän, monissa paikoissa kaivataan lapsille viittomakielen äidinkielistä opetusta. Onervan viittomakielen etäopetus tarjoaisi mahdollisuuden muualla asuville oppilaille saada äidinkielistä opetusta ns. digitaalisen pyöräilevän opettajan muodossa.

Voit katsoa pätkän eräästä viittomakielen etäopetuksen tunnista täältä.

Aktuell information om våra tjänster, fortbildningar, vårt forsknings- och utvecklingsarbete samt övrig intressant information om aktuella ämnen inom stöd för barn och ungas lärande och skolgång.

Beställ nyhetsbrev

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras.