Tableteista kaikki hyöty irti matematiikan erityisopetuksessa

Yhä useampi kunta on hankkinut huomattavan määrän tabletteja perusopetuksen käyttöön – seuraavaksi pitäisi keksiä mitä niillä tehdään!

Matematiikan oppitunneilla tabletit mahdollistavat moninaisen tiedon hakemisen, jakamisen ja esittämisen. Tämän lisäksi tableteilla voi tehdä erilaisia matematiikan harjoitteita. Oikein käytettynä ne soveltuvat hyvin myös erityisopetuksen tarpeisiin.

Hyvän appsin etsiminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta

Katsaus sovelluskauppaan näyttää, että suurin osa matematiikan taitoja harjoittavista ohjelmista on oppikirjojen toisintoja. Sovelluksissa on samoja matematiikan tehtäviä kuin oppikirjoissa siten, että niihin on lisätty aikapaine ja joku yksinkertainen animaatio. Esimerkkinä olkoon tehtävä, jossa zombit syövät sinut, jos et saa laskettua tehtäviä riittävän nopeasti.

Joukosta löytyy myös helmiä. Parhaimmillaan hyvä sovellus tuo tehtävien tekemiseen jotain sellaista, mitä tehtäväkirja ei voi toteuttaa. Hyviä esimerkkejä ovat tehtävät, joissa vaikeustaso muuttuu automaattisesti oppilaan osaamisen mukaan tai vastauksen ollessa väärä, ohjelma antaa pelaajalle asian ymmärtämistä avittavan vihjetiedon, esimerkiksi havainnollistaa tehtävää lukusuoralla.

Taitojen arvioinnista tehtävien valintaan

Jotta sähköiset harjoitteet todella palvelevat erityisopetusta, on niiden valinta tehtävä huolella. Tämä vaatii opettajalta tai erityisopettajalta tarkkaa kuvaa siitä, minkälaisia taitoja lapsella on ja minkälaisia ajattelustrategioita hän käyttää. Kattavan taitojen arvioinnin jälkeen voidaan oppilaalle valita ne tehtävät, jotka vievät juuri hänen osaamistaan eteenpäin. Oikein käytettynä uudet sähköiset välineet ovat oiva lisä opettajan työkalupakissa.

Aktuell information om våra tjänster, fortbildningar, vårt forsknings- och utvecklingsarbete samt övrig intressant information om aktuella ämnen inom stöd för barn och ungas lärande och skolgång.

Beställ nyhetsbrev

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *