Blogi: Viittomakielen digitaalinen ”pyöräilevä opettaja”
Välimatka ei enää estä viittomakielen opiskelua. Oppimis- ja ohjauskeskus Onervassa on aloitettu viittomakielen etäopetus kolmisen vuotta sitten.
Välimatka ei enää estä viittomakielen opiskelua. Oppimis- ja ohjauskeskus Onervassa on aloitettu viittomakielen etäopetus kolmisen vuotta sitten.
Opetus on muutoksessa ja paljon tapahtuu myös näkövammaisten oppijoiden kohdalla.
Oppimis- ja ohjauskeskus Onervan oppilaskoti Tervalan yöohjaaja Aila Virtakainen kertoo, mitä oppilaskodissa tapahtuu öisin.
Valteri-verkoston koulutustyöryhmä osallistui kansainväliseen inkluusion ja erityisopetuksen kongressiin kesällä.
Lapsensa kasvun myötä vanhemmat kohtaavat koko ajan uusia tilanteita, joihin tarvitaan kasvatuskumppania tai kasvatuskumppaneita. Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan vanhempien ja ammattilaisten tietoista sitoutumista toimia yhdessä lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi.
Teknologian monet mahdollisuudet, lähinnä tablettitietokoneet ja älypuhelimet sovelluksineen, ovat saavuttaneet myös autismikuntoutuksen ja -opetuksen.
Voimauttava valokuva on Miina Savolaisen kehittämä, terapeuttisesti suuntautunut sosiaalipedagoginen menetelmä.
Nykyisin luokassa työskentelee yhä useammin monia aikuisia; opettajia, koulunkäynninohjaajia ja muita ammattilaisia. Perinteinen yksin opettamisen kulttuuri on murtunut. OPS2016 kannustaa kouluja kehittämään yhteistoiminnallista toimintakulttuuria.
Näöntutkimus ja kuntoutus muuttuvat alan arvioinnin, tutkimuksen ja kehityksen myötä. Alan asiantuntijoiden yhteinen kokoontuminen mahdollistaa ajan tasalla pysymisen ja tiedon hyödyntämisen käytäntöön. European Society for Low Vision Research and Rehabilitation (ESLRR) järjesti syyskuussa konferenssin Oxfordissa.
Muutokset elämässä avaavat uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Siirryin kesällä EduCluster Finland Oy:stä ohjaavaksi opettajaksi Oppimis- ja ohjauskeskus Onervaan. Näin työni opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen ja ohjauksen parissa jatkuu Jyväskylän Valteri –yksikössä, joka palvelee valtakunnallisesti.
Laskeeko oppilaasi sormilla? Tarvitseeko oppilaasi apuvälineitä peruslaskutaitojen ratkaisemiseen? Takkuaako matematiikka?
”Matematiikka paremmaksi”- hankkeen tavoitteena oli tuottaa ja kehittää yhdessä arviointikokonaisuuksia sekä harjoitekokonaisuuksia, jotka on suunniteltu tukemaan tietyn matematiikan osataidon tai taitokokonaisuuksien kehittymistä.
Asiantuntijamme avuksi arkeesi