Valteri-koulun opetus ja kuntoutus järjestetään sekä lähi- että etätoteutuksin

Suomen hallitus totesi maanantaina Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Tätä varten hallitus antaa valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina 17. maaliskuuta 2020. Hallituksen linjaukset ovat voimassa näillä näkymin 13. huhtikuuta asti

Valteri-koulussa pyrimme huomioimaan oppilaidemme erityistarpeet ja heidän tarvitsemansa tuen. Noudatamme hallituksen linjausta, jonka mukaisesti erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus järjestetään sitä tarvitseville, kuitenkin niin että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin. Edellä mainitut järjestelyt tulevat voimaan keskiviikkona 18.3.2020.

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje