Opetuksessa uudet työnteon mallit etenevät​

Hallituksen ohjeistus huomioi Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin työn olevan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisen alan työtä ja tehtävämme kohdentuu erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden opetuksen järjestämiseen lähi- tai etäopetuksena. Etätyön osuus laajenee Valterissakin koko ajan – sitä mukaa kuin se on mahdollista ja kun ollaan valmiita. Lähiopetus ja tarvittavat asumispalvelut on saatu hyvälle mallille ja otamme vahvasti verkko-opetusta ja verkkopalveluiden laajentamista haltuun.

Valteri on 16.3.2020 alkaen keskeyttänyt kaiken ulospäin suuntautuneen toiminnan

Valteri on 16.3 alkaen keskeyttänyt kaiken ulospäin suuntautuneen toiminnan  (pl. verkkovälitteinen toiminta). Valteri ei ole 16.3.2020 alkaen ottanut toimipisteissään vastaan asiakkaita tai yhteistyökumppaneita. Toiminnan rajoituksissa noudatetaan kansallisia, hallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeita.

Oppimisen tuen neuvonta tarjoaa edelleen tukea

Opetushallituksen ja Valterin yhdessä tuottama Oppimisen tuen neuvonta (OTN) -palvelu jatkuu toistaiseksi. Palvelun määräaikaista sulkemista harkitaan siinä tilanteessa, jossa palveluun käytettävä henkilöstöresurssi tarvitaan muun perustehtävämme hoitoon.

Oppilaaksioton määräaika muuttuu

Tulevan syksyn oppilaaksiotto-prosessin tilannekuva selkeytyy lähiaikoina. Oppilaaksioton määräaika on luonnollisesti siirtynyt tässä tilanteessa.  Keväälle suunnitellut tukijaksot siirretään kuntakohtaisen / oppilaskohtaisen neuvottelun jälkeen elokuusta alkaen toteutettavaksi.

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje