Kunnan osuus ohjauspalveluiden kustannuksista pienenee merkittävästi

Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin ohjauspalveluiden hintoja on tarkistettu ja alkuvuodesta 2022 lähtien kuntien osuus kyseisten palveluiden kustannuksista pienenee merkittävästi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut monella tavalla lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa tukea ja epidemia-aika on nostanut tuen tarvetta entisestään. Ohjauspalveluiden hintatukea on ministeriön puolesta nostettu vuosille 2022-2025. Tällä on merkittävä laskeva vaikutus muun muassa ohjauskäyntien ja tukijaksojen kunnilta perittäviin kustannuksiin. Aikaisemmin esimerkiksi ohjauskäynnin osalta kunnilta peritty osuus kustannuksista on ollut 395 euroa, kun nyt se on 295 euroa.

Valterin ohjauspalveluihin kohdistuva hintatuki edistää yhdenvertaista palveluiden saatavuutta. Ohjauskäynti tukee lapsia ja nuoria sekä heidän kanssaan toimivia aikuisia perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri palvelee valtakunnallisesti.

Valtakunnallisesti palvelevan Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin palvelualueet erikoissairaanhoitopiireittäin. Suomen kartalle on rajattu kolme aluetta: palvelualue 1 OYS ja KYS, palvelualue 2 TAYS, TYKS ja Keski-Suomi sekä palvelualue 3 HYKS ja Etelä-Savo.

Valtakunnallisesti palvelevan Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin palvelualueet erikoissairaanhoitopiireittäin.

Tutustu Valterin palvelutarjontaan. 

Lisätietoa Valterin ohjauspalveluista antavat ohjauspalvelupäälliköt:

Pauliina Auranaho
p. 0295 29 4390
(OYS ja KYS alue)

Marja-Sisko Kautto
p. 0295 33 2856
(TAY, TYKS ja Keski-Suomi)

Minna Sillanpää
p. 0295 33 5322
(HYKS ja Etelä-Savo)

rehtori Petra Willamo
p. 0295 33 2212
(ruotsinkieliset palvelut valtakunnallisesti)

sähköpostit: etunimi.sukunimi@valteri.fi

 

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje