Educa onnistui yli odotusten – vilkasta osastotoimintaa ja täysiä luentoja!

Kiitokset kaikille Educa-tapahtumassa osastoillamme ja luennoillamme vierailleille – tapahtuma onnistui yli odotusten!

Educa ylitti jo toisena vuonna peräkkäin kävijäennätyksensä. Kävijöitä oli tänä vuonna peräti 18 422. Suuri kävijämäärä näkyi myös hyvin vilkkaana toimintana Valterin suomen- ja ruotsinkielisillä osastoilla. Oppimisen Tuen Neuvonta (OTN) ja Oppimisen Tuen Foorumi, OTF2019 kiinnostivat monia.

Tänä vuonna pääsimme ensi kertaa esiintymään sekä OAJ:n että Svenska Hörnanin lavoille ja niissä olimme mukana peräti viidellä esityksellä. Tämän lisäksi meillä oli kaksi runsaasti yleisöä kerännyttä esitystä Open Loungessa. Esitysten kävijämäärät olivat yleensä ottaen todella runsaat. Haastava käyttäytyminen – Utmanande  beteende –esityksestä järjestettiin uusintaesitys sen suuren suosion vuoksi.

Educa 2019 Valteri-luennot

Esitysten materiaalit löytyvät Valterin Slideshare-tililtä ja alla olevista linkeistä.

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje