Konduktiivinen pedagogiikka – liikuntavammaisen oppilaan kokonaisvaltaista oppimista lähikehityksen vyöhykkeellä

Syntymähetkellä liikuntavammaisen ja ei-liikuntavammaisena syntyneen lapsen mahdollisuudet ovat samat, mutta heti ensi minuuteista lähtien ero kehityksen monimutkaisella matkalla alkaa kasvaa.

Tyypillisesti liikkuva lapsi tutkii ympärillään olevaa maailmaa liikkuen, tunnustellen ja aistien. Samalla hän rakentaa pohjaa tulevalle akateemiselle oppimiselleen. Hän tutkii mahdollisuuksiaan vaikuttaa ympäristöönsä. Lapsi oppii sosiaalisia taitoja muun muassa leikkiessään ikätovereidensa kanssa. Yrityksen ja erehdyksen kautta lapsi oppii tunnistamaan omat mahdollisuutensa ja rajansa. Hänestä kasvaa itsensä tunteva, omiin kykyihinsä uskova ja luottava persoona.

Liikuntavammaisen lapsen tilanne on toinen: Puutteellinen motoriikka vaikeuttaa lapsen mahdollisuuksia tutkia ympäristöä liikkuen. Informaatio, jota lapsi saa eri aistien kautta, on epätarkkaa. Lapsen keinot vaikuttaa ympäristöönsä ovat vähäisemmät kuin sellaisella lapsella, jolla ei ole liikuntavammaa. Esimerkiksi liikuntavammainen lapsi ei pääse osallistumaan itsenäisesti leikkeihin, eikä hänellä näin ollen ole samanlaisia mahdollisuuksia oppia sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutuksen mahdollisuuksia ja rajoja kuin ei-liikuntavammaisella lapsella. Pikkuhiljaa lapsi oppii, etteivät yhteiset leikit kuulu hänelle. On riski, että lapsi lannistuu, passivoituu ja jää ”tyytyväiseksi” ulkopuolelta seuraajaksi. Uskon ja luottamuksen puute omiin kykyihin muokkaa vähitellen hänen persoonallisuuttaan.

Oppimisvaikeus

Konduktiivisen pedagogiikan kehittäjä unkarilainen Andras Petö (1893–1967) piti neurologisia vammoja pikemminkin oppimisvaikeutena kuin lääketieteellisenä tilana.  Hän kehitti kokonaisvaltaisen opetusmenetelmän, jossa opetetaan samanaikaisesti motorisia, sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja ja tuetaan näin persoonallisuuden kehittymistä (kuva 1). Hän uskoi, että pedagogisen työn tulokset näkyvät silloin, kun ihminen soveltaa oppimiaan taitoja yhteisön jäsenenä.

Kuvassa on persoonallisuuden kehityksen neljä osa-aluetta: motoriset taidot, kognitiiviset taidot, sosiaaliset taidot ja terveen minäkuvan kehitys.
Liikuntavamman vaikutukset kehityksen eri osa-alueilla.
(Kuva: Eeva Malmström, 2009.)

Oppimiseen ei ole oikopolkuja

Konduktiivinen pedagogiikka perustuu vammaisen henkilön, ympäristön ja konduktori-opettajan väliseen vuorovaikutukseen. Konduktori tuntee lapsen ja havainnoi jatkuvasti tämän kehityksen eri osa-alueita. Konduktori opettaa kognitiivisia taitoja ja arjen taitoja sekä niiden soveltamista. Motorisen oppimisen kautta liikuntavammaiselle oppilaalle opetetaan sitä spontaania kehitystä, josta tämä on jäänyt paitsi varhaislapsuudessaan.

Konduktorin työkaluja ovat ryhmä, päiväohjelma, oppimisen mahdollistava ja houkutteleva oppimisympäristö, tehtäväsarjat, rytminen intentio sekä jatkuva havainnointi. Konduktori asettaa lapselle sopivia haasteita ja rohkaisee häntä luottamaan omiin kykyihinsä. Hän opettaa oppilasta liikkumaan ja toimimaan, jotta oppilas voi oppia, oivaltaa ja saavuttaa tavoitteitaan.

Oppimisessa ei ole oikopolkuja tai nopeita ratkaisuja. Monen asian opettelu samanaikaisesti vaatii lujaa uskoa, pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta ja sinnikkyyttä. Motivaatio pysyy yllä positiivisen odotuksen ilmapiirissä: ”Tiedän, että onnistut.”

Oppilaalle opetetaan ongelmanratkaisutaitoja eli keinoja selvitä pikkupulmista itsenäisesti. Puutteellista taitoa ei kompensoida apuvälineellä tai liiallisella auttamisella. Oppilaalle opetetaan vapautta valita: Mitä hän tekee itse ja mihin hän tarvitsee apua. Näin halutaan mahdollistaa se, että lapsi voi tulevaisuudessa tehdä itseään koskevia valintoja. Valinnanvapaus kehittyy ainoastaan sen kautta, että lapsella on kokemusta itsenäisestä tekemisestä ja käsitys omasta toimintakyvystään.

Oppilasta ei kuitenkaan jätetä selviytymään yksin. Keinojen opettelu vie aluksi paljon aikaa, mutta johtaa henkilön itsenäisyyden kannalta parempaan lopputuloksen. Tiedetään, että lukemaan oppiminen voi viedä useamman vuoden. Miksi oletetaan, että seisomaan nousemisen taito opittaisiin yhtään nopeammin?

Tavoitteet korkealla

Lev Vygotsky tutki ihmisen oppimista 1900-luvun alkupuolella. Yksi hänen ajatuksensa oli lähikehityksen vyöhyke (ZPD, zone of proximal development). Sen avulla voi tarkastella yksilön kehitystasoa ja hänen mahdollisuuksiaan ymmärtää asioita tai ratkaista ongelmia. Lähikehityksen vyöhyke on ihmisen senhetkisen taito- ja tietotason ja hänelle mahdollisen potentiaalisen kehitystason väliin jäävä alue. Ihminen pääsee tietylle tieto- ja taitotasolle ilman apua, mutta kokeneemman opettajan avulla hän voi edetä pidemmälle.  Hän pystyy avustettuna ratkomaan ongelmia, jotka eivät ole liian kaukana hänen osaamisalueestaan.

Konduktiivisessa pedagogiikassa pyritään oppilaan persoonallisuuden monipuoliseen kehittymiseen ja hänen potentiaalinsa maksimaaliseen saavuttamiseen. Konduktorin tehtävä on asettaa tavoitteet sopiviksi suhteessa oppilaan potentiaalisiin taitoihin ja suunnitella ohjelma seuraavan tavoiteportaan saavuttamiseksi.

Liikuntavammaisen oppilaan oppimistavoitteet asetetaan herkästi liian alas suhteessa tämän potentiaaliin sen sijaan, että kurkotettaisiin riittävän korkealle ja opetettaisiin useampaa asiaa samanaikaisesti mahdollisimman hyvän oppimisen saavuttamiseksi.

Seniorikonduktori Melanie Brown on todennut: ”Jos oppilas osaa 10, yleinen tavoite on 11, konduktiivinen tavoite on 15, saavutus on 13”.

Valteri-OPS: toimintakyky, oppimisympäristö ja toimintakulttuuri

Ruskeasuon koulussa tutustuttiin konduktiiviseen pedagogiikkaan jo 1990-luvun puolivälissä osana moniammatillista yhteistyötä liikuntavammaisten oppilaiden opetuksessa. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Oppiminen on yksin ja yhdessä tekemistä, ajattelemista, suunnittelua, tutkimista ja näiden prosessien monipuolista arvioimista. Oppilas on kaikissa tilanteissa aktiivinen toimija. Hän oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia sekä itsenäisesti, että yhdessä muiden kanssa.

Moniammatillisessa työssä meitä on ohjannut Valterin opetussuunnitelman kulmakivet toimintakyky, oppimisympäristö ja toimintakulttuuri. Työmme lähtökohtana on ollut oppilaan toimintakyky. Olemme mahdollistaneet oppilaita toimimaan toimintakykynsä ylärajoilla ja kurkottamaan sen ylikin. Toimintakyky ei ole paikoilleen pysähtynyt olotila. Se on perusta suunnitelmalliselle toiminnalle ja ohjaamiselle ja opettamiselle.

Positiivisen odotuksen ilmapiiri oppimisympäristössä motivoi ja kannustaa oppilasta tarttumaan rohkeasti haasteisiin. Tehtäväkokonaisuudet on suunniteltu ja pilkottu pieniksi osatehtäviksi. Oppimisympäristö ohjaa oppilasta toimimaan aktiivisesti ja mahdollistaa erilaisten taitojen oppimisen ja soveltamisen. Työskentelyasennot ja -välineet on valittu siten, että ne tarjoavat mahdollisimman hyvin oppilaan aktiivisen ja itsenäisen työskentelyn ja toiminnan.

Toimintakulttuurille on ominaista, että eri ammattilaiset työskentelevät samansuuntaisesti ja uskovat oppilaan kykyyn oppia. Oppilaiden ohjauksessa pyritään johdonmukaiseen ja oppimista edistävään koulupäivään.

Yksilönä ryhmässä

Ryhmässä työskentely antaa oppilaalle tunteen yhteenkuuluvuudesta, opettaa sosiaalisia taitoja ja tukee minuuden kehittymistä. Se vahvistaa motivaatiota, luottamusta omiin kykyihin ja tarjoaa erilaisia roolimalleja: ”Minä opettelen vielä.” – ”Minä osaan jo.” – ”Kun kaveri ponnistelee, minäkin ponnistelen.” Yhdessä onnistutaan tai epäonnistutaan. Ryhmä kasvattaa oppilaasta aktiivisen osallistujan, jolla on oma halu ja kyky asettaa itselleen tavoitteita ja saavuttaa niitä.

Tehtäväsarjat rakentuvat hyvällä suunnittelulla ja valmistelulla ja ne perustuvat oppilaan tuntemukseen.  Ryhmässä otetaan huomioon sekä yhteiset tavoitteet jokaisen oppiaan yksilölliset tavoitteet ja toimintakyky. Jokainen opetushetki on motorisiin, kognitiivisiin sekä sosiaalisiin haasteisiin vastaava kokonaisuus.

Rytminen intentio on ryhmää eteenpäin kuljettava voima. Tehtäväsarjoissa toistetut ohjeet muuttuvat oppimisen myötä ”sisäiseksi kieleksi”, mikä auttaa oppilasta soveltamaan taitojaan omassa elämässään.

Oppimista tapahtuu silloin, kun otetaan laskelmoituja riskejä turvallisessa ympäristössä. Oppivassa ilmapiirissä sekä aikuisten että oppilaiden on turvallista ja riemukasta olla ja oppia.

Parasta on tilanne, kun lapsi pyytää: ”Anna mulle joku tehtävä”.

Lähteet ja lisäkirjallisuus

Brown, M. Luentosarjat (julkaisematon) “Special Pedagogy: An analytic view of Conductive pedagogy” ja “Transformative Pedagogy through Conductive Education” vuosilta 2005 – 2012. Helsinki.

Hari, M. 1988. The Human Principle in Conductive Education. International Peto Institute. Hungary.

Hari, M. 2004. On Conductive Pedagogy. Edited by Maguire. G and Sutton. A, Foundation for Conductive Education, Birmingham, UK.

Kauppila, R. 2007. Ihmisen tapa oppia. Jyväskylä. PS-kustannus.

Maguire, G & Nanton, R. 2005. Looking Back and Looking Forwards. Developments in Conductive Education.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus.

Salpa, P. 2007. Lapsen Liikkumisen kehitys, Jyväskylä, Suomi, Tammi.

Understanding Conductive Education. 1998. The UK federation for Conductive Education. United Kingdom.

Valteri-koulun perusopetuksen opetussuunnitelma 2016.

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje