Artikkelissa käsitellään koulun mahdollisuuksia ja merkitystä lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamisessa. Kouluvuodet ovat tärkeää aikaa itseluottamuksen ja minäpystyvyyden rakentumisen kannalta. Koulun oppimisympäristöllä ja toimintakulttuurilla voidaan vahvistaa oppilaiden myönteistä kasvua ja kehitystä. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa opetuksen ja kasvatuksen keskeisenä tavoitteena on elämäntaitojen laaja-alainen osaaminen. Laaja-alaisen osaamisen vahvistamista käsitellään artikkelissa toimintakyvyn ja hyvinvointitaitojen kautta. Keskeisenä näkökulmana on pedagogisten keinojen ja yhteisöllisten toimintatapojen mahdollisuudet oppimisen ilon, motivaation, myönteisen minäkuvan ja hyvinvointitaitojen vahvistamiseen. Tarkastelun kohteena ovat mm. myönteiset tunteet ja vahvuudet voimavaroina sekä vuorovaikutuksen, kohtaamisen ja osallisuuden merkitys lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oppimisen tukena. Viitekehyksenä on positiivisen psykologian ja positiivisen pedagogiikan teoreettiset lähtökohdat.
Koulu hyvinvointia vahvistamassa
Hyvinvointitaidot kantavat läpi elämän ja ovat voimavaroja kaikissa elämän vaiheissa. Tärkeä perusta niiden oppimiselle luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen mahdollisuudet hyvinvointitaitojen selkeään, tietoiseen ja järjestelmälliseen opettamiseen ovat hyvät. Nykyään varhaisen puuttumisen ja ennakoimisen näkökulmat nousevat jatkuvasti esille opetus- ja kasvatusalan keskusteluissa. Pahoinvoinnin hämmästelyn sijaan tärkeää olisikin vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia opettamalla heille taitoja, jotka kantavat elämässä eteenpäin.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa, jo arvoperustassa, nostetaan esille jokaisen oppilaan ainutlaatuisuus ja oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. Perusopetuksessa luodaan pohjaa ja välineitä hyvän elämän rakentamiselle ja elinikäiselle oppimiselle. Opetussuunnitelman arvoperustassa oppiminen nähdään osana oppilaan identiteetin, ihmiskäsityksen ja maailmankuvan luomista. Perusopetuksen tehtävänä on tukea yhteistyössä kotien kanssa oppilaiden oppimista, kehitystä ja hyvinvointia sekä rakentaa oppilaiden myönteistä identiteettiä oppijoina ja oman yhteisönsä jäsenenä (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014.)
Hyvinvoinnin opettamisen tavoitteet ovat olemassa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa ja oppilashuoltolaissa. Koulun hyvinvointitehtävä ei oikeastaan eroa koulun perinteisestä opetustehtävästä, vaan hyvinvointitaidot, esim. tunne-ja vuorovaikutustaidot, itsesäätely- ja stressin säätelytaidot, ovat erottamaton osa oppimista ja koulunkäyntiä. Koululla on hyvät mahdollisuudet hyvinvoinnin systemaattiseen tukemiseen, kehittämiseen. Hyvinvointitaitoja voi oppia ja opettaa ja ne kuuluvat luontevana osana koulun arkeen. Koulun hyvinvointitehtävä on jokaisen kouluyhteisön jäsenen vastuulla. Lapsi ja nuori kasvaa vuorovaikutussuhteessa toisiin. Jokainen aikuinen lapsen ja nuoren ympärillä vaikuttaa hänen hyvinvointiinsa. (Ahtola, 2016; Mahkonen, 2015.) Opiskeluhuollolla tarkoitetaan laaja-alaista oppilaiden hyvinvoinnin tukemista ja sen tulisi olla ensisijaisesti yhteisöllistä ja ehkäisevää. Kun koulussa vahvistetaan hyvinvointia tukevaa toimintakulttuuria, huolehditaan oppilaiden ja koko yhteisön hyvinvoinnista sekä ympäristön terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Yhteisöllisen opiskeluhuollon mahdollisuuksia lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa ei olla vielä hyödynnetty kaikissa sen muodoissaan riittävästi. (Hietanen-Peltola, Laitinen, Autio & Palmqvist, 2018.)
”Jokainen hetki on hyvää tuottavan kohtaamisen mahdollisuus.”
(Ahtola, 2016)
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritellään opetuksen yhteiskunnallisena tehtävänä edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Perusopetuksen kautta oppilas kartuttaa inhimillistä ja sosiaalista pääomaa, jotka koostuvat osaamisesta ja ihmisten välisistä yhteyksistä, vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta. Kaikki nämä yhdessä vahvistavat yksilöllistä ja yhteiskunnallista hyvinvointia. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014.)
Kouluvuosien aikana rakennetaan itseluottamusta ja minäpystyvyyttä
Koulu on tärkeä minäkäsitykseen vaikuttava kasvuympäristö lapselle ja nuorelle. Kouluvuosien aikana lapsi ja nuori muodostaa jatkuvasti käsitystään itsestään ja suhteestaan ympäristöönsä. Koulun oppimisympäristöllä ja toimintakulttuurilla on suuri merkitys siihen, millaiseksi oppilaan käsitys itsestään muodostuu. Kouluvuodet ovat merkittäviä identiteetin rakentumisen kannalta. Minäkäsitys ja itseluottamus liittyvät läheisesti toisiinsa. Itseluottamus kuvaa minäkäsityksen myönteisyyttä. Lapsi muodostaa kuvaa ihmisarvostaan ympäristöstä saadun palautteen kautta ja hänen itseluottamukseensa vaikuttavat erilaiset itseen liittyvät arvioinnit sekä arvot, asiat ja taidot, joita lapsi itse pitää tärkeänä. Oppijaminäkäsitykseen vaikuttaa se, kuinka tärkeänä lapsi pitää kouluoppimista. Lapsen käsitys omasta minäpystyvyydestä kehittyy erityisesti varhaisten kasvuvuosien ja kouluvuosien aikana. Minäpystyvyys kuvaa uskoa omiin kykyihin (”Osaanko? Pystynkö?”) ja sen kehittymiseen vaikuttavat aiemmat onnistumisen ja hallinnan kokemukset, mallioppiminen sekä kaikki ympäristöltä saatu tuki ja palaute, omat tunteet ja kehon tuntemukset ja niiden tulkinnat. (Bandura, 1997; Aro, Järviluoma, Mäntylä, Mäntynen, Määttä & Paananen, 2014.)
Se millaiseksi ihmisen minäpystyvyys –uskomus kehittyy, vaikuttaa läpi elämän onnistumisen ja epäonnistumisen ennakointiin, päätöksentekoon, motivaatioon ja tulkintoihin omasta onnistumisesta. Merkittävä pohja hyvinvoinnin kehittymiselle ja minäpystyvyydelle luodaan varhaisten vuosien aikana. Peruskoulussa tulevaisuutta ennakoivaa näkökulmaa ja olisi tärkeää vahvistaa. Mitä paremmat tiedot, taidot ja valmiudet opetushenkilöstöllä on rakentaa psykologisesti turvallista ja kasvua ja kehittymistä tukevaa ympäristöä kouluvuosien aikana, sen varmemmin se kantaa hedelmää lastemme ja nuortemme tulevaisuudessa. Tärkeää on koulussakin tunnistaa ja tiedostaa, millaista palautetta kasvava lapsi ja nuori saa ympäristöltään minäkuvansa rakennusaineksiksi. Positiivisen, perustellun, eritellyn ja realistisen palautteen kannustava voima vahvistuu toistojen kautta myös lapsen ja nuoren omaksi sisäiseksi puheeksi ja voimavaraksi elämän varrelle.
Oppimista ja minäpystyvyyttä tukeva palaute:
- aitoa, puolueetonta ja uskottavaa
- rohkaisevaa ja vahvistavaa
- eriteltyä ja perusteltua
(Mukaillen Aro, Järviluoma, Mäntylä, Mäntynen, Määttä & Paananen, 2014.)
Tavoitteena laaja-alainen osaaminen – elämäntaitoja ja toimintakykyä
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa opetuksen ja kasvatuksen keskeisenä tavoitteena on elämäntaitojen laaja-alainen osaaminen. Laaja-alainen osaaminen määritellään tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamana kokonaisuutena. Ihmisenä ja kansalaisena kasvaminen on kaiken opetuksen ja kasvatuksen keskiössä ja edellyttää tiedon- ja taidonalat ylittävää ja yhdistävää osaamista. Opetussuunnitelman perusteissa laaja-alaisiksi osaamiskokonaisuuksiksi on määritelty ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, monilukutaito, tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen, työelämätaidot ja yrittäjyys, osallistuminen ja vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen.
Nämä osaamisen alueet kytkeytyvät toisiinsa usealla tavalla ja niiden yhteisenä tehtävänä on oppilaiden ihmisenä kasvamisen tukeminen ikäkaudelle sopivalla tavalla. Tärkeää on rohkaista oppilaita tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehittymismahdollisuutensa sekä arvostamaan itseään. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014.)
Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin opetussuunnitelmassa toimintaa ohjaaviksi tekijöiksi on määritelty kolme keskeistä kulmakiveä: toimintakyky, oppimisympäristö ja toimintakulttuuri. Oppilaan toimintakykyä kuvataan ICF-luokituksen avulla, jossa toimintakyvyn kuvaus rakentuu terveyteen liittyvistä kyvyistä ja rajoitteista, suorituksista, osallistumisesta sekä ympäristötekijöistä. Oppimisympäristö pyritään rakentamaan mahdollistavaksi, elämykselliseksi ja osallistavaksi. Toimintakulttuurissa keskeisenä nähdään arvostavan ja rohkaisevan sekä tulevaisuuteen suuntaavan ilmapiirin luominen.
Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin kulmakivet ohjaavat koulun toimintaa ja oppiminen ja kuntoutuminen rakentuvat oppilaan taitojen ja omien konkreettisten tavoitteiden pohjalle. Oppiminen ja kuntoutuminen nähdään yhtenä kokonaisuutena ja elinikäisenä prosessina kohti osallistavaa yhteiskunnan jäsenyyttä. Tärkeää toiminnassa on arjen moniammatillinen yhteistyö, joka mahdollistaa oppilaiden yksilöllisten vahvuuksien huomioimisen ja toimintakyvyn vahvistamisen. Kaikki arjen tilanteet nähdään Valteri-koulussa oppimistilanteina ja oppimisen kannalta olennaisena nähdään esim. kommunikaatio, kieli, kehollisuus ja eri aistien huomioiminen. Tärkeänä tavoitteena on vahvistaa oppilaiden myönteistä minäkuvaa ja luottamusta omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin. (Oppimis- ja ohjauskesus Valterin opetussuunnitelma, 2016.)
Laaja-alaisten osaamistavoitteiden pohjalla on psyykkinen, sosiaalinen ja fyysinen toimintakyky, joiden vahvistamiseen Valteri-koululla pyritään rakentamalla oppilaan kannalta optimaalista oppimisympäristöä ja toimintakulttuuria siten, että kaiken lähtökohtana on oppilaan oma osallisuus oppimiseensa, koulunkäyntiinsä ja kuntoutumiseensa. Kuva yllä havainnollistaa, kuinka ihmisenä ja kansalaisena kasvamisen ja laaja-alaisten oppimistavoitteidenkin perustana on ihmisen toimintakyky. Näitä oppimisen perustana olevia toimintakyvyn osa-alueita, esimerkiksi vuorovaikutusta ja ihmissuhteita, kommunikointia, tunteiden ilmaisemista ja säätelemistä ja oppimiseen liittyviä mielentoimintoja voidaan tietoisesti vahvistaa ja opettaa sekä huomioida niiden ulottuvuudet koulun oppimisympäristössä ja toimintakulttuurissa. Tärkeää on oppilaan oma osallisuus koulunkäyntinsä ja elämänsä rakentamisessa. (ICF Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus, WHO 2004; Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014; Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin opetussuunnitelma, 2016.)
Hyvinvointitaitojen opettaminen – resilienssiä ja vahvuutta elämään
Mikä on koulun rooli hyvinvoinnin vahvistamisessa? Voiko hyvinvointiin liittyvä asioita oppia tai vahvistaa? Nämä ovat usein pohdittavia kysymyksiä opetuksen ja kasvatuksen kentällä. Hyvinvointitaidoiksi voidaan ajatella kaikki sellaiset taidot ja osaaminen, joiden kautta ihminen vahvistaa elämässä pärjäämistään ja sen mielekkyyttä – hyvän ja mielekkään elämän rakennusaineksia. Mielenterveys on ihmisen terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin perusta. Hyvän mielenterveyden osa-alueina voidaan pitää mm. hyvää itsetuntoa, elämänhallinnan tunnetta, optimismia, mielekästä toimintaa, kykyä solmia tyydyttäviä sosiaalisia suhteita ja taitoa kohdata vastoinkäymisiä. (THL, 2014).
Koulu sisältää sosiaalisena yhteisönä kaikki inhimillisen elämän ulottuvuudet ja onkin mitä oivallisin paikka hyvinvointitaitojen tietoiseen kehittämiseen ja opettamiseen. Koulussa voidaan vahvistaa oppilaiden arjen taitoja, tunnetaitoja, ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja, itsesäätely- ja stressin säätelytaitoja, tietoisuustaitoja, ajatteluntaitoja ja oppimisen taitoja. Kaikkia näitä taitoja tarvitaan koulupäivien aikana ja ne ovat luonteva osa koulumaailman arkipäivää ja oppimista. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa hyvinvoinnin ja hyvinvointitaitojen näkökulmat sisältyvät kautta linjan eri oppiaineisiin ja kokonaisvaltaisesti niiden kehittämistä puhutaan laaja-alaisissa osaamistavoitteissa. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014.)
Kouluvuosien aikana lapset ja nuoret kehittävät kykyään selviytyä elämässä. Hyvinvointitaitojen avulla ihminen voi kehittää ja vahvistaa psyykkistä joustavuuttaan. Psyykkinen joustavuus tai kimmoisuus (resilience, adaptation) kuvaa ihmisen kykyä palautua ja selviytyä erilaisista stressitekijöistä ja säilyttää psyykkistä tasapainoaan. Sen osa-alueina voidaan nähdä esim. mielen tyyneys, usko omiin kykyihin, sinnikkyys, merkityksellisyyden ja elämän ainutkertaisuuden kokemus. Psyykkinen joustavuus kehittyy elämänkokemusten myötä ja kompensoi ihmisen toimintakyvyn puutteita ja sen on tutkittu olevan yhteydessä hyvinvoinnin kokemiseen.
Hyvinvointitaidot ohjaavat elämässä selviytymiseen ja vahvistavat psyykkistä joustavuuttamme eli reslienssiä. Resilienssi näyttäytyy selviytymiskykynä, sitkeytenä tai toipumiskykynä silloin kuin elämässä on stressiä tai haastavia tilanteita. Resilienssiä on määritelty dynaamiseksi kyvyksi sopeutua menestyksekkäästi häiriötekijöitä, jotka uhkaavat kehitystä ja toimintaa. (Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen, 2016, 39-40). Resilienssiin liittyy ongelmanratkaisukyvyt, stressinsäätelyn taidot ja stressinsietokyky sekä kyky pyytää tarvittaessa apua. Resilientti ihminen näkee itsensä selviytyjänä ja elämällään merkityksellisyyttä. Resilienssillä on tutkimusten mukaan myös yhteys ihmisen fyysiseen terveyteen. Resilenssi liittyy optimismiin siten, että selviytymiskykyinen ihminen pystyy näkemään vaikeissakin asioissa myönteisiä ulottuvuuksia ja uskoo omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa hankaluuksienkin keskellä. (Lääperi, 2016.)
Resilienssi kasvaa ja vahvistuu vuorovaikutuksessa. Sellaisen vuorovaikutuksen kautta, joka vahvistaa ja sanoittaa onnistumisia ja hyvää, voidaan rakentaa positiivisten muistojen varantoa. Nämä myönteiset muistot ovat voimavaroina kaikissa elämässä eteen tulevissa vaiheissa. Lapsen selviytymiskykyisyyden kehittymisen kannalta keskeistä on, että hän hänellä on kokemus myötätuntoisista ja välittävistä aikuisista kasvuvuosinaan. (Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen, 2016). Koulu on lapsille ja nuorille tärkeä kasvuympäristö, jossa voidaan vahvistaa resiliessiä ja rakentaa myönteisten voimavarojen varantoa elämän varrelle.
Opetussuunnitelmaan on selkeästi sisällytetty hyvinvoinnin teemat ja hyvinvointitaitojen opettamisen tärkeys. Tarvittaisiinko opetuksen ja kasvatuksen kentälle kuitenkin vielä nykyistä tarkemmin määrittelyä siitä, mitä tarkoitamme, kun puhumme hyvinvoinnista? Mitä ovat hyvinvointitaidot ja miten niitä voidaan opettaa? Pitäisikö niiden sisältöjä, tavoitteita, opetuksen etenemistä ja menetelmiä vielä tarkentaa? Tällä hetkellä hyvinvoinnin ja siihen liittyvien taitojen opettaminen on maassamme hyvin moninaista ja pohjautuu pitkälti koulun ja opetushenkilöstön omaan osaamiseen ja kiinnostukseen. Puhutaan koko yhteiskunnan kannalta merkittävistä asioista, kun halutaan kasvattaa lapsistamme ja nuorista resilienttejä, hyvinvoivia ja elämässä pärjääviä yksilöitä. Tähän kehittämistyöhön tarvitsemme vahvasti monialaista keskustelua ja yhteistä kehittämistä esim. opetuksen ja kuntoutuksen ammattilaisten kesken.
Myönteiset tunteet ja vahvuudet voimavaroina
Erityisesti positiivisen psykologian kentällä ollaan kiinnostuttu tutkimaan ihmisen hyvinvointiin liittyviä tekijöitä ja voimavaroja, jotka vahvistavat kukoistavaan elämään. Positiivisen psykologian tutkimukset ja sisällöt ovat rantautuneet viimevuosina vahvasti myös koulumaailmaan positiivisen pedagogiikan tutkimusten ja toimintamallien kautta. Positiivisen psykologian tutkija Martin Seligman on tuonut kasvatusalan keskusteluihin käsitteen positiivinen kasvatus (positive education), joka on sisällöltään ja tavoitteiltaan samankaltainen kuin meillä Suomessa koulumaailmassa käytetty käsite positiivinen pedagogiikka. Positiivisen kasvatuksen ja positiivisen pedagogiikan kautta pyritään kehittämään ”perinteisiä” tietoja ja taitoja rinnakkain hyvän luonteen kasvun ja hyvinvointitaitojen vahvistamisen kanssa. Positiivisen pedagogiikan kautta pyritään löytämään arkeen soveltuvia pedagogisia toimintatapoja ja keinoja oppimisen ilon, motivaation, myönteisen minäkuvan ja hyvinvointitaitojen vahvistamiseen. Tarkastelun kohteina ovat mm. myönteiset tunteet ja vahvuudet voimavaroina sekä vuorovaikutuksen, kohtaamisen ja osallisuuden merkitys lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oppimisen tukena. Positiivisen pedagogiikan teoreettinen pohja on Martin Seligmanin positiivisen psykologian hyvinvointiteoriassa (PERMA-teoria), jonka mukaan ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat keskeisesti myönteiset tunteet (positive feelings), sitoutuminen ja kiinnittyneisyys omaan elämään (engagement), ihmissuhteet (relationships), merkityksellisyys (meaning) ja päämäärien saavuttaminen (accomplishment). (Seligman, 2002; 2004; 2009.)
Myönteisten tunteiden ja myönteisten ihmissuhteiden merkitys oppimisessa ja koulumaailmassa ovat olleet keskustelujen kohteena paljon viime vuosina ja positiivisen pedagogiikan näkökulmat ovat tuoneet tähän keskusteluun tutkimusperustaisuutta ja jäsennellympää käsitteistöä. Myönteiset tunteet lisäävät hyvinvointia tässä hetkessä. Ne tuovat elämään iloa ja merkityksellisyyttä. Myönteiset tunteet avartavat ajattelua, älyllistä prosessointia, sosiaalista ja kehollista kapasiteettiamme ja voimavarojamme. Tutkimusten valossa on nähtävissä, että myönteiset tunteet vahvistavat mm. oppimista, ongelmanratkaisukykyä, luovuutta, myönteisiä sosiaalisia suhteita, elämäntyytyväisyyttä ja vahvistavat fyysistä terveyttä. (Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen, 2016; 2017.)
Tunteet ovat merkittävässä osassa, kun puhutaan oppimisesta ja sen mahdollistamisesta. Erityisen haitallista on, jos oppimisvuorovaikutuksessa on paljon negatiivisia tunteita ja ne vaikuttavat epätarkoituksenmukaisina emotionaalisina, sosiaalisina ja kognitiivisina toimintoina oppimisprosessiin. Turvallisuus ja myönteiset tunteet rakentavat antoisaa pohjaa oppimiselle. Luottamus ja ilo vahvistavat ja rohkaisevat uuden etsimiseen ja myös riskien ottamiseen. Oppimisen ja motivoitumisen kannalta ilo, myönteiset tunteet ja luovuus vahvistavat toisiaan. Tunteet kaikessa kirjossaan kuuluvat elämään ja niiden huomioiminen oppimisen ja koulunkäynnin voimavaroina tiedostetaan koulumaailmassa entistä vahvemmin. Tunnetaitoja voidaan oppia ja kehittää, opettaa ja tiedostaa ja ne ovat keskeisimpiä hyvinvointiin liittyvä taitojamme. Mitä varhaisemmassa tunteisiin liittyvien taitojen opettaminen aloitetaan, sitä varmemmin ne vahvistuvat hyvinvoinnin tueksi elämän varrelle.
Positiivisessa pedagogiikassa huomio on lasten ja nuorten myönteisissä kokemuksissa ja vahvuuksissa. Tutkimusten mukaan, ihmiset, jotka tunnistavat omat vahvuutensa ja osaavat valjastaa ne elämänsä voimatyökaluiksi, saavuttavat elämässään myönteisiä asioita ja hyvinvointia. (Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen, 2016). Positiivisen psykologian kautta myös vahvuuskeskusteluun ollaan saatu käsitteitä, teoreettista pohjaa, tutkimusperustaisuuttaa ja erilaisia keinoja vahvuuksien hyödyntämiseen elämässä. Tiedetään, että ajattelutapoja, jotka lisäävät myönteisiä ihmissuhteita, myönteisiä tunteita voidaan vahvistaa ja opettaa koulussa. Myös tietoinen luonteenvahvuuksien tunnistaminen, hyödyntäminen käyttäminen auttavat lapsiamme ja nuoriamme vahvistamaan voimavarojaan ja elämäntaitojaan.
Martin Seligmanin johtama positiivisen psykologian tutkimusryhmä päätyi 24 hyveisiin pohjautuvaan luonteenvahvuuden määrittelyyn. Niitä voivat olla esim. sinnikkyys, itsesäätely, myötätunto, huumorintaju, innostus, kiitollisuus, luovuus, oppimisen ilo, rakkaus, reiluus, rohkeus, ryhmätyötaidot, sosiaalinen älykkyys, toiveikkuus, uteliaisuus ja ystävällisyys. Olennaisina kriteereinä luonteenvahvuuksien määrittelyssä on, että ne ovat syvintä osaa minuudessa, niiden käyttäminen innostaa ja nostaa energiatasoa ja vahvuuksien varassa toimiminen tuntuu mielekkäältä. Vahvuuksia voidaan käyttää ja hyödyntää elämän eri alueilla esim. oppimisessa, työssä ja ihmissuhteissa ja niitä voidaan harjoitella ja kehittää. Luonteenvahvuuksilla on moraalinen arvo, eikä niiden käyttö heikennä ketään muuta. (Seligman, 2004; Seligman & Csikszentmihalyi, 2000.) Vahvuuksien tiedostaminen on voimaannuttavaa ja itsetuntoa kohottavaa, ja vahvuuksien uudenlainen käyttö voi kohottaa kenen tahansa suoriutumista ja lisätä elämään mielekkyyden kokemusta. Koulun tärkeä tehtävä onkin auttaa lapset ja nuoret tavoittamaan ainutlaatuisen potentiaalinsa ja kirkastamaan omat vahvuutensa ja kykynsä. (Uusitalo-Malmivaara & Vuorinen, 2016).
Miten hyödynnämme hyvät hetket ja valjastamme vahvuudet voimavaroiksi?
Psykologiset perustarpeet – kouluun kiinnittyminen
Hyvinvoinnin ja oppimisen sekä sisäinen motivaation perustana ovat ihmisen psykologiset perustarpeet ja niiden toteutuminen elämässä. Ihmisen psykologisiksi perustarpeiksi määritellään psykologian tutkimuksissa (mm. Deci & Ryan) vapaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuus. Hyvinvointiamme ja sisäistä motivaatioamme selittää pitkälti se, kuinka hyvin nämä psykologiset perustarpeemme toteutuvat elämässämme. Tutkimusten mukaan näillä kolmella tekijällä on yhteys päivittäin kokemiimme myönteisiin tunteisiin ja pitkäaikaiseen hyvinvointiimme. (Martela, 2015.)
Lapsi ja nuori tarvitsee terveen kasvunsa pohjalle näiden kolmen tarpeen toteutumista. Kun kasvuolosuhteet tukevat psykologisia perustarpeita, on mahdollista vahvistaa hyvinvointia ja saada pohjaa tasapainoiseen aikuisuuteen. Koulumaailmassa vapaaehtoisuus eli autonomia tarkoittaa lasten ja nuorten kokemusta osallisuudesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa omiin asioihinsa ja koulunkäyntiinsä. Kyvykkyys, ihmisen kokemus pystyvyydestä ja osaamisesta, on osa oppimista. Kyvykkyyden tunne lisää lapsen ja nuoren minäpystyvyysuskoa ja luottamusta onnistumiseen ja elämässä pärjäämiseensä. Yhteenkuuluvuuden tunne syntyy, kun ihminen kokee, että hän on tärkeä omassa yhteisössään ja hänestä välitetään ja arvostetaan. Kaikkien näiden psykologisten perustarpeiden toteutuminen koulumaailmassa lisää oppilaiden kiinnittymistä kouluun, merkityksellisyyden tunnetta ja vahvistaa optimista ja luottavaista suhtautumista omaan oppimiseen ja elämään tulevaisuudessakin.
Pedagoginen hyvinvointi – koko yhteisön voimaa
Parhaimmillaan kouluyhteisössä vahvistetaan kaikkien hyvinvointia. Hyvinvointiin liittyvien ulottuvuuksien tiedostaminen ja niiden huomioiminen ja opettaminen kouluyhteisössä on kaikkien sen jäsenten yhteinen asia. Kun koulussa vahvistetaan pedagogista hyvinvointia, voi kouluyhteisö ja sen yksilöt parhaimmillaan kukoistaa. Oppilaiden ja opetushenkilöstön hyvinvointi kytkeytyvät erottamattomasti toisiinsa. Opetus- ja ohjaushenkilöstön hyvinvointi vaikuttaa suoraan oppilaiden hyvinvointiin ja heidän kokemukseensa oppimisympäristöstään ja oppimisestaan. Pedagogisen hyvinvoinnin ytimessä on arjen vuorovaikutus ja tunneilmapiiri. Työyhteisön henkilöstön välinen yhteistyö ja vuorovaikutus vaikuttavat ratkaisevasti koko kouluyhteisön ilmapiiriin ja hyvinvointiin.
Työyhteisön sisäinen toimivuus ja hyvä ilmapiiri tukevat työorganisaation menestymistä, sen jäsenten hyvinvointia ja vaikuttaa suoraan myös oppilaiden hyvinvointiin. Tunteetkaan eivät ole töissä vain ”kiva ekstrajuttu” tai yksilön valinta, vaan koko organisaation vastuulla oleva perustavanlaatuinen hyvinvointiin vaikuttava asia. (Paakkanen, Martela, Rantanen & Pessi, 2017). Hyvinvointitaitojen tietoisesta opettamisesta eivät hyödy pelkästään oppilaat, vaan niiden kautta voidaan vahvistaa koko yhteisön hyvinvointia, työssä viihtymistä ja työn merkityksellisyyden kokemista.
Hyvinvointia ja merkityksiä rakennetaan yhdessä jaettujen kokemusten kautta.
Lähteet:
Ahtola, A. 2016, (toim.) Psyykkinen hyvinvointi ja oppiminen. Juva: PS-Kustannus
Aro, T., Järviluoma, E., Mäntylä, M., Mäntynen, H., Määttä, S. & Paanen, M. 2014. Oppilaan minäkuva ja luottamus omiin kykyihin. NMI. Eura.
Bandura, A. 1997. Self-efficacy: the exerice of control. New York. Freeman.
Hietanen-Peltola, M., Laitinen, K., Autio, E. & Palmqvist, R. 2018. Yhteisestä työstä hyvinvointia – opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa. Opetushallitus & Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Hotulainen, R., Lapplainen, K. & Sointu, E. 2015. Lasten ja nuorten vahvuuksien tunnistaminen. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.), Positiivisen psykologian voima. (s.264- 280). Juva: PS-Kustannus.
Kumpulainen, K., Mikkola, A., Rajala, A., Hilppö J., & Lipponen, L. 2015. Positiivisen pedagogiikan jäljillä. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.), Positiivisen psykologian voima. (s.224–142). Juva: PS-Kustannus.
Lääperi, P. 2016 Resilienssi auttaa vastoinkäymisissä. Tunne & Mieli 1/2016
Mahkonen, S. 2015. Uusi oppilashuoltolaki työvälineenä. Edita. Helsinki.
Martela, F. 2015. Onnellisuuden psykologia? Teoksessa Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.), Positiivisen psykologian voima. (s.30–63). Juva: PS-Kustannus
Meriläinen, M., Lappalainen, K. & Kuittinen, M. 2008. Pedagogiikan ja hyvinvoinnin suhde. Teoksessa: Pedagoginen hyvinvointi. (toim.) Meriläinen, M., Lappalainen, K. & Kuittinen, M. Suomen kasvatustieteellinen seura, 7 – 11. Jyväskylä.
Mielenterveyden edistäminen. 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyden-edistaminen
Nurmi, J-E. 2009. Toiminta- ja tulkintatavat haasteiden kohtaamisessa ja ongelmien ratkaisemisessa. Teoksessa Metsäpelto, R.-L., & Feldt, T. (toim.), Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset perusteet (s. 111-128). Juva: PS-Kustannus.
Paakkanen, M., Martela, F., Rantanen, J. & Pessi, A. 2017. Kuinka oppia tunnetaitoja. Teoksessa: Myötätunnon mullistava voima. (toim.) Pessi, A., Martela, F. & Paakkanen, M. PS-kustannus. Jyväskylä.
Perusopetuslaki. Perusopetuslaki 628/1998 – Ajantasainen lainsäädäntö – FINLEX ® https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. 2014. Opetushallitus. https://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf
Peterson, C. & Seligman, M. E. P. 2004. Character strengths and virtues. A Handbook and classification. Oxfrod University Press.
Seligman, M.E.P. 2008. Aito onnellisuus. Positiivisen psykologian keinoin täyteen elämään. Jyväskylä. Art House.
Seligman, M.E.P. 2002. Authentic Happiness: Using the New Positive Psychology to Realize Your Potential for Lasting Fulfillment. New York. Free Press.
Seligman, M. E. P., & Csikszentmihalyi, M. 2000. Positive psychology: An introduction. American Psychologist, 55 (1), 5-14.
Seligman, M.E.P., Ernst, R.M., Gillham, J., Reivich, K. & Linkins, M. 2009. Positive education: positive psychology and classroom interventions. Oxford Review of Education 35 (3), 293-311.
Uusitalo-Malmivaara, L. & Vuorinen, K. 2016. Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa. PS-Kustannus. Juva.
Uusitalo-Malmivaara, L. & Vuorinen, K. 2017. Huomaa hyvä! Vahvuusvariksen bongausopas. PS-Kustannus. Juva.
Uusitalo-Malmivaara, L. 2015. (toim.) Positiivisen psykologian voima. Juva: PS-Kustannus.
Uusitalo-Malmivaara, L. (2015). Positiivinen psykologia – mitä se on? Teoksessa Uusitalo-Malmivaara, L. (toim.), Positiivisen psykologian voima. Juva: PS-Kustannus.
Valteri-OPS – perusopetus ja esiopetus. 2016. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri. https://www.valteri.fi/koulu/valteri-ops/
