Valterin yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen

Valteri aloitti yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla 16.9.2025.
Neuvotteluiden tavoitteena oli löytää keinot, joilla talous saadaan tasapainotettua. Neuvotteluiden tavoitteeksi asetettiin määrärahavajetta vastaava 1,04 miljoonan euron säästö. Yhteistoimintaneuvotteluiden alkaessa henkilöstön vähennystarve arvioitiin enintään 40 henkilön suuruiseksi. Neuvottelut koskivat Valteri-koulun opetustehtävissä työskenteleviä, erityisluokanopettajia, ohjaavia opettajia, HR-tiimiä, taloustiimiä sekä Valterissa päällikkötehtävissä työskenteleviä.

Neuvottelujen lopputulos on, että Valteri tavoittelee 965 000 euron vuotuisia säästöjä henkilöstömenoihin. Irtisanomisuhan alla on 35 henkilöä, mutta irtisanottavien määrä selviää lähiviikkoina, kun uudelleensijoitusmahdollisuudet on selvitetty. Tuotannollisia toimia tulevat olemaan johtotason organisaatiomuutokset sekä tiedonkulun ja päätöksenteon toimintamallien tehostaminen.

Valterin keskeinen tehtävä on vahvistaa oppimisen ja koulunkäynnin tukea lapsen ja nuoren omassa kasvu- ja oppimisympäristössä.

– Lasten ja nuorten oppimisen tuki on lähes aina opetusta laajempi kokonaisuus. Oppimista tuetaan ensisijaisesti pedagogisin ja yhteisöllisin keinoin, mutta parasta ja kustannustehokkainta on sitoa opinpolulle nykyistä tiiviimmin kuntoutus, yhteistyö huoltajien ja joskus laajemminkin sosiaali- ja terveysviranomaisen kanssa. Tässäkin yhteisöllemme haastavassa tilanteessa meidän fokuksemme pysyy perustehtävässämme oppimisen tukea tarvitsevien oppilaiden parissa, johtava rehtori Anne Vierelä toteaa.

Neuvottelujen jälkeen tehtävien taloutta ja tuotannollisuutta koskevien päätösten toimeenpano aloitetaan mahdollisimman pian.

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje