Motoristen valmiuksien kehittymistä kannattaa tukea

Esimerkiksi kielenkehityksen ja tarkkaavaisuuden ongelmiin liittyy usein vaikeuksia motoristen valmiuksien ja taitojen kehittymisessä, useimmiten tasapainon hallinnassa, liikkeiden ajoittamisessa ja sarjoittamisessa, motorisessa ohjailussa sekä toiminnanohjauksessa.

Ongelmana kehon aistitiedon käsittely?

Jos kehon aistitiedon käsittely eli sensorinen integraatio ei pääse kehittymään tavanomaisella tavalla, se voi näkyä poikkeavana toimintana käyttäytymisessä, tarkkaavaisuudessa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Kehon aistitiedon jäsentymättömyyttä voidaan havaita myös toiminnanohjauksessa, kehon hallinnassa sekä kaikissa sarjallisissa ja ajoittamista vaativissa toiminnoissa – esimerkiksi puheessa ja myöhemmin lukemisessa, kirjoittamisessa tai laskemisessa.

Sensomotorinen rata innostaa harjoittelemaan

Sensomotorinen rata on kehitetty erityisesti lapsille, joiden kielen ja motoriikan kehitys on viivästynyt, mutta se sopii käytettäväksi kaikkien lasten kanssa päiväkodeissa sekä esi- ja alkuopetuksessa.

Sensorisen integraation teoriassa korostuu erityisesti aktiivisen toiminnan ja eri aistien kautta saadun tiedon välisen vuorovaikutuksen merkitys lapsen kaikessa kehityksessä ja uusien taitojen oppimisessa.

Hupsis! ja Hopsis! -ideoita sensomotoristen ratojen toteuttamiseen

Hopsis! on laadittu aiemmin ilmestyneen Hupsis! -materiaalin rinnalle ja jatkoksi. Se sisältää erityisesti tasapainoon, ajoittamiseen ja sarjoittamiseen liittyviä harjoituksia. Siten nämä kaksi materiaalipakettia muodostavat entistä laajemman ja monipuolisemman valikoiman harjoituksia, joista käyttäjä voi koota yksilöllisiin ja ryhmänsä tarpeisiin sopivia sensomotorisia ratoja.

Hopsis!-harjoituksissa on painotettu vielä aiempaa enemmän lapsen osallisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa itse radan suunnitteluun. Arvioinnin tueksi jokaisen harjoitteen kuvaukseen on lisätty kussakin harjoituksessa erityisesti huomioitavia asioita.

Tutustu Hupsikseen ja Hopsikseen Valteri Puodissa. 

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *