”Aika keinot keksii”, sanoi työnohjaaja

Suomesta löytyy paljon sananlaskuja, joista avautuu helposti työnohjauksellinen näkökulma. Sananlaskut nostavat esille mielenkiintoisia, nykypäivään sopivia asioita työhyvinvoinnin, mielekkään työn teon ja yhdessä tekemisen kannalta. Miten siis voisimme tehdä työtämme paremmin?

Ota haasteet haltuun

Kun menee sutta pakoon, voi tulla karhu vastaan. Pulman kohtaaminen silloin, kun se on vielä pieni, voi olla helpompaa kuin paisuneena ongelmana ja monimuotoistuneena vyyhtinä.

Ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään, emmekä ilman niitä osaisi arvostaa hyviä hetkiä. Eteenpäin katsomalla, ylös nousemalla ja tekemistä jatkamalla, saavutukset tulevat lähemmäs ja mahdollisiksi.

Aika keinot keksii. Tuumaustauko ja hapenotto antavat mahdollisuuden ottaa etäisyyttä tarkasteltavana olevaan asiaan. Matkan päästä katsottuna asioihin yleensä löytyy ratkaisu.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Vuorovaikutus on kaikua toinen toistemme tunnetiloista. Hyvä imee hyvää ja paha pahaa.

Kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat. Monien asioiden eteen joutuu tekemään ankarasti töitä. Mukavuusalueelta ulos tulemista täytyy nykyihmisten välillä opetella.

Tunteet ovat hyvästä

Itku pitkästä ilosta. Hyväksytään omat tulevat ja menevät tunteet sielun ja mielen puhdistamiseksi. Tunteiden läsnäolo kertoo inhimillisistä voimavaroistamme.

Ahkeruus on ilomme. Tekemisellä luomme hyvää mieltä. Aikaansaaminen palkitsee ja valmiin lopputuloksen äärellä voi tuntea tyytyväisyyttä. Projektiluonteinen työkulttuuri on tästä näkökulmasta tarkasteltuna mieluista.

Pihalla kuin lumiukko. Nykyisessä tietotulvassa kukaan ei voine välttyä ulkopuolisuuden kokemukselta jossain tilanteessa. Ollaan itsellemme armollisia muuttuvassa maailmassa.

Vie mennessäsi, tuo tullessasi ja tee siellä ollessasi. Mindfullness eli tietoisuustaidot lienevät tarpeen suomalaisen työn tekemisen eetoksessa. Paneutuva keskittyminen kuhunkin tehtävään kerrallaan auttaa laadukkaammassa lopputuloksessa.

Pysyväthän kaikki mukana

Ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana. Elämä ei tunnista pysäytys-nappulaa. Toinen toisiimme liittyvässä maailmanmenossa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Kaikkien kyydissä pysyminen on olennaista.

Sitä saa, mitä tilaa. Tämä pätee enemmän aikuisten kohdalla. Lapset elävät pääsääntöisesti aikuisten heille valitsemissa ja määräämissä olosuhteissa, myös koulussa. Siinäpä onkin muistettavaa kerrakseen.

Sanojen asettamisella on valtava merkitys. Sanoilla voimme tukea toiveikkuutta ja virkistää toinen toistemme ajatuksia – ja tunteita. Työnohjauksessa huomio on positiivisessa tulevaisuuden näkymässä, dialogisessa vuorovaikutuksessa ja kannustavassa kielenkäytössä.

Valterista löytyy eri ammattiryhmiä edustavia työnohjaajia, jotka huomioivat asiakkaan erilaiset tarpeet hyödyntäen monipuolisia työtapoja. Lue lisää työnohjauksestamme ja tutustu työnohjaajiimme.

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *