TTJ tavoittelee vaikuttavia oppimisen tuen ratkaisuja kuntiin

Yksi Valterin tärkeimmistä tehtävistä on tukea kuntia lähikouluperiaatteen toteutumisessa. Olipa palvelumme Valterin toimipisteissä tai oppilaan lähikoulussa tapahtuvaa, tavoite meillä on yhteinen – rakennetaan oppilaalle mahdollisimman hyvä kasvua ja oppimista tukeva ympäristö koulunkäyntiin.

Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutin perustehtävä puolestaan on kehittää koulutusjohtajuutta niin, että koulutusalan eri toimijat voivat parhaalla mahdollisella tavalla onnistua tehtävässään. Tällä tavalla instituutti omalta osaltaan edistää kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä kehittää suomalaista yhteiskuntaa.

Valterin ja Koulutusjohtamisen instituutin yhteiset tavoitteet yhdistyvät erinomaisesti Tukea tuen järjestäjille (TTJ) –koulutuskokonaisuudessa, jota olemme toteuttaneet yhdessä jo useana vuonna peräkkäin. Opetushallituksen rahoittaman koulutus- ja kehittämisprosessin tavoitteena on tarjota kunnan sivistystoimen johdolle valmennusta kaikille yhteisen, oppilasta tukevan koulun kehittämiseen. Koulutusprosessissa keskitytään yhteisölliseen johtamiseen, inklusiivisen koulun rakenteisiin ja tuen erityiskysymyksiin. Siinä muun muassa laaditaan tuen järjestämistä koskeva kehittämissuunnitelma.

Tuetaan koulujen johtamisjärjestelmien ja osaamisen kehittämistä

Koulutuksessa emme tarjoa yhtä mallia inklusiivisen koulun rakentamiseen, vaan pikemminkin annamme viitekehyksen, joka antaa kunnille mahdollisuuden tarkastella omia palvelurakenteitaan kasvun ja oppimisen tuen kautta. Kuntien valmennuksissa syntyy uusia ja ainutlaatuisia ratkaisuja paikallisiin tarpeisiin. Se on tarvelähtöistä kehittämistä ja kuntien omien palvelurakenteiden kautta tapahtuvaa toimintaa. Kunnilla on usein menossa muitakin kehittämishankkeita ja yhtenä tavoitteena on sitoa kaikki kehittämistyö yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja tarkastella niissä tehtyjä toimenpiteitä osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta.

Yhteistä koulujen kehittämiselle on ajattelutavan muutos, osallisuuden esteiden näkeminen ja niiden aktiivinen poistaminen. Uudet tavat ajatella syntyvät keskusteluiden pohjalta. Arvojen punnitseminen ja arvolauseiden vieminen opettajien ja oppilaiden arkeen antaa pohjan koulun kehittämiselle.

Muutoksessa koulua pitää johtaa arvojen suuntaisesti. Johtajat ja rehtorit eivät voi tehdä muutosta yksin, vaan he tarvitsevat siihen työyhteisön mukaan. Työyhteisön osallisuus luo sitoutumista koulun kehittämiselle ja on voima muutoksen eteenpäinviemiselle. Toisaalta yksin työyhteisöjen voimin muutosta on hankalaa saada rakenteiden ja toimintakulttuurin tasolle. Siksi TTJ-prosesseissa on pidetty tärkeänä sitouttaa mukaan käytännön toimijoiden ja johdon ohessa myös päättäjätaso.

Kuntakehittäminen on vaikuttavaa

Valterin ja koulutusjohtamisen asiantuntijoille tämä on mielenkiintoinen ja monella tapaa vuorovaikutteinen paikka nähdä kuntien kehittämistyötä läheltä ja vaikuttaa siihen. Usein kuntayhteistyö jatkuu ja syvenee TTJ-prosessin jälkeen erilaisten koulutusten, valmennusten tai ohjaustoiminnan kautta.

Kun päästään kiinni rakenteisiin ja tuen käytänteiden suunnitteluun sekä koulun arvoista lähteviin kehittämistoimenpiteisiin, niin silloin voi syntyä uusia, tehokkaita ja joustavia toimintatapoja. Parhaimmillaan kehittämisprosessin aikana kunta on ottanut ison askeleen kohti inklusiivista koulua. Ja usein se isoin askel on otettu ajattelutavan muutoksessa.

Messuilla uudet ratkaisut näkyville

Vuoden kestävä TTJ-valmennus huipentuu marraskuussa pidettäviin Tuen johtamisen uusi vuosikymmen -messuihin. Messuilla kunnat esittelevät koulutusprosessin aikana syntyneitä kehittämissuunnitelmia ja –ratkaisuja. Samalla seuraavan TTJ-kurssin kunnat pääsevät näkemään, millaisia erilaisia, mutta samaan tavoitteisiin tehtyjä ratkaisuja kunnat ovat tehneet, ja saavat samalla hyvän alun omalle kehittämistyölleen.

TTJ-toiminnassa ovat olleet mukana eri asiantuntijat Valterin toimipisteistä, Koulutusjohtamisen instituutista sekä useista yhteistyöverkostoista. Koulutus- ja kehittämisprosessiin on tähän mennessä osallistunut jo yli 50 kuntaa. OPH:n rahoitus uudelle TTJ4-koulutuskokonaisuudelle on varmistunut. Syksyllä 2020 starttaavaan koulutusprosessiin pääsee jälleen mukaan 15 kuntaa kehittämistiimeineen. Odotamme jatkoa innolla, sillä on ilo vetää yhdessä kehittämisprosessia, jossa keskinäinen työnjako toimii jouhevasti ja tulokset ovat vaikuttavia.

TUKEA TUEN JÄRJESTÄJILLE –KOULUTUSPROSESSI on kuntien apuna muun muassa silloin kun

  • pohditaan, miten ja missä tukea tarvitsevan oppilaan opetus järjestetään
  • päätöksiä ja toimia ohjaavat enemmän opetustoimen resurssit kuin oppilaan tarpeet
  • varhainen tuki on vuodesta toiseen tulipalojen sammuttamista tai
  • monialainen yhteistyö törmää tiedonkulkuun.

Kiinnostuitko? Tukea tuen järjestäjille –koulutusprosessiin ilmoittautuminen alkaa syksyllä 2020. Seuraa Valterin Facebook- ja Twitter-tilejä, kotisivuja tai tilaa uutiskirjeemme! Voit myös ilmoittaa kiinnostuksesi Jukka Vetoniemelle, niin saat tiedon heti, kun ilmoittautumiset alkavat.

Lisätiedot:  Jukka Vetoniemi, ohjaava opettaja, jukka.vetoniemi@valteri.fi, puh. 0295 33 2075

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje