Mitä kuuluu? – Humulla on ikävä teitä

Virkamieskoira Sohvi katsoo lukijaa.
Virkamieskoira Sohvilla on asiaa.

Humu on Valteri-koulun virkamieskoirakokelas. Etäpäivinä, se on kertonut oppilaille kirjeen välityksellä tykkäävänsä katsella ikkunasta ja ottavansa välillä päiväunia. Kirjeen lopusta löytyy tassunjälki ja kevään toivotus. Humu tukee Valterin opiskelijahuollon työtä ja sillä on tietty omat tunnukset, joilla se osallistuu etäoppitunneille. Opiskelijahuollolle yhteisöllisyyden ylläpitäminen on ollut tärkeä tavoite etäopiskeluaikana.

Oppimis- ja ohjauskeskus Valterissa on hyödynnetty eläinavusteisuutta koulupäivän aikana jo usean vuoden ajan. Koira-avusteisuus on todettu monella tapaa hyödylliseksi. Sitä käytetään Valterissa opetuksen lisäksi myös kuntoutuksessa. Nyt etäopiskeluaikana nähtiin erityisen tärkeänä, että koirat ovat tuttuun tapaan mukana.

– Koira-avusteisuuden hyödyt ovat merkittäviä. Pelkkä eläimen läsnäolo rentouttaa, laskee esimerkiksi verenpainetta ja lisää mielihyvähormonin eritystä elimistössä. Lisäksi koiran läsnäolo vaikuttaa käyttäytymiseen myönteisesti, koira voi esimerkiksi auttaa oppilasta tunteiden hallinnassa. Usein harmitus katoaa, kun rapsuttelee koiraa. On havaittu, että koira toimii hyvänä ”jäänmurtajana” jännittävissä ja uusissa tilanteissa, summaa sairaanhoitajana ja koulukuraattorina Valterissa työtä tekevä Henna Ropponen.

Koira on läsnä – etänäkin

Etäopetusta varten koira-avusteisuutta on muokattu. Siinä on hyödynnetty mm. lyhyitä hyväntuulisia, rennolla otteella tehtyjä Tepa-koiran videotervehdyksiä ja videotapaamisia sekä esiintymisiä aamupiireissä. Oppilaat ovat vastavuoroisesti kirjoittaneet tai piirtäneet Humu-koiralle. Kotoiset ja epämuodolliset terveiset ovat olleet mieluisia ja merkityksellisiä, koska ne lisäävät turvallisuuden tunnetta ja yhteisöllisyyttä.

– Koira-avusteisuus on hieman muuttanut muotoaan, mutta toimii hyvin myös etäyhteyksin. Virkamieskoira Sohvilla on tänä lukuvuonna ollut tiettyjen oppilaiden tapaamisia ja ne ovat jatkuneet osin myös etäyhteyksin. On ollut luontevaa jatkaa tapaamisia, koska Sohvista on tullut tärkeä oppilaille, myöntää Ropponen.

– Sohvin tapaamiset oppilaiden kanssa ovat olleet muun muassa tunne- ja vuorovaikutustaitoihin sekä kaveritaitoihin liittyviä asioita, ylipäänsä kuulumisia ja vaikkapa poikkeustilanteesta jutustelua. Oppilaat ovat kokeneet, että Sohvin kanssa on helppo olla ja, että koiran läsnäolo rentouttaa sekä motivoi. Sohvilla on usein pilke silmäkulmassa ja tämä ilo tarttuu oppilaaseenkin, myös verkon välityksellä. Tunne siis tarttuu!, huomauttaa Ropponen.

Virtuaalivälitunneilla höpötetään kaverin kanssa

Opiskelijahuollon tavoite on hyvän oppimisen edistämisen lisäksi, oppilaan fyysisen ja psyykkisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen.  Tärkeää on, että em. edistämiseen osallistuvat kaikki koulussa. Etäopetuksessa psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja vahvistamiseen on pyritty monin keinoin.

– Monen oppilaan kaverisuhteet painottuvat kouluun. Jotta oppilaiden keskinäinen vuorovaikutus, höpöttely ja orastavat kaverisuhteet eivät unohtuisi, on toteutettu muun muassa ”virtuaalivälitunteja”. Toivetta kavereiden näkemiseen ja pieniin oppilaiden välisiin yhteisjuttuihin on tullut myös huoltajilta. ”Virtuaalivälitunnit” voivat olla hyvin monenlaisia tuokioita, joissa mahdollistuu oppilaiden keskinäinen kohtaaminen aamupiirin ja ryhmätöiden lisäksi, avaa Valterin sosiaalityöntekijä Jenni Haverinen.

– Luokan yhteinen aamukokoontuminen on ollut hyvä alkusysäys uudelle koulupäivälle. Silloin on vaihdettu kuulumiset, käyty päivän ohjelma ja suunnitelmat läpi. Näin on toimittu jo ennen poikkeustilaa.

Yhteisöllisyys ja tunne, että kuulut johonkin, lisää juurikin turvallisuuden tunnetta. Ja oppimistakin voi tapahtua vain, jos on turvallinen olo. Tässä tilanteessa korostuu entisestään koulun aikuisten välinen tiimityö ja yhteisöllisyys, sekä yhteistyö kotien kanssa, myöntävät sekä Haverinen että Ropponen..

Sanapilvi, jossa on tekstit turvallisuuden tunne, virtuaalivälitunti, sohvin kanssa juttelua, etäoppilashuolto, etäkohtaaminen, positiivisuus

Jennin ja Hennan työkalupakista löytyy tukea tähän hetkeen

Poikkeuksellisesti julkaisemme Blogi-osiossamme Tukea etänä -artikkelisarjan. Nostamme siinä eri alojen ammattilaisten silmin esille oppimisen tukea ja sen järjestämistä mm. etänä koronakriisin aikana. Tavoitteena on tuoda esille hyväksi havaittuja tapoja, onnistumisen kokemuksia ihmisen kokoisesta näkökulmasta. Tämä on sarjan viimeinen artikkeli. Lue sarjan edellinen osa: Sulavasti ja suorin vartaloin – pää edellä digimaailmaan.

Ajankohtaista tietoa palveluistamme, koulutuksistamme, tutkimus- ja kehittämistyöstämme sekä muista kiinnostavista lasten ja nuorten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvistä aiheista.

Tilaa uutiskirje

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *