Kouluttaja

ohjaava opettaja, KT, erityisluokanopettaja, työnohjaaja

Sanna pystyy avaamaan erityisopettajan konsultatiivista roolia ja merkitystä koulussa mm. osaamisen jakamista ja yhteisöllistä oppimista hyödyntäen. Hän on kokenut työnohjaaja ja taitava tuomaan esille, miten tarkastella, arvioida ja kehittää omaa työtään sekä luoda ammatillista kasvua tukeva työyhteisökulttuuri. 

  • työnohjaus 
  • konsultatiiviset työtavat 
  • inklusiivinen toimintakulttuuri, osallisuus 
  • työhyvinvointi koulussa 

 

Työnohjaaja

ohjaava opettaja, erityisopettaja, Valteri Tervaväylä, Oulu

Olen valmistunut työnohjaajaksi vuonna 2005. Toiminnalliset ryhmätyömenetelmät -koulutus valmistui v. 2000. Olen kouluttautunut erityisopettajaksi, erityisluokanopettajaksi ja tehnyt jatko-opintoina kasvatustieteen tohtorin tutkinnon, johon liittyvä väitöskirja käsittelee työnohjausta inklusiivisen opettajuuden tukena. Olen ollut erityisopettajana sekä erityisluokanopettajana kymmenen vuoden ajan eri paikkakunnilla ja nykyisessä tehtävässäni ohjaavana opettajana vuodesta 2001 alkaen.

Minusta työnohjauksessa on keskeistä se, että tilaajan ja työnohjattavan tarve ja tavoite tulevat kohdatuksi, kuulluksi ja edistetyksi. Ratkaisukeskeisyys ja systeemisyys viehättävät minua tarkastelutapana.