Kouluttaja

tutkimus-ja kehittämiskoordinaattori, KT, erityisluokanopettaja, opinto-ohjaaja

Iines on erikoistunut käyttäytymisen ongelmien ja kouluvaikeuksien päällekkäistymiseen sekä opiskelumotivaation ja erityisesti  kouluakäymättömien oppilaiden tukemiseennellä on tutkimusperustaista osaamista em. haasteiden taustoista, ennaltaehkäisystä ja tukimenetelmistä sekä yksilön että yhteisön näkökulmista.  

  • kouluakäymättömyys  
  • koulun toimintakulttuuri  
  • käyttäytymisen haasteet 
  • oppimisympäristön strukturointi 
  • yhteisopettajuus ja tiimityöskentely 

tutkimustoiminta, kansainvälisen toiminnan yhteyshenkilö

Työnohjaaja

ohjauspalvelupäällikkö, erityisluokanopettaja, Valteri Ruskis, Helsinki

Olen kasvatustieteen maisteri ja erityisluokanopettaja. Olen työskennellyt kasvatus- ja opetusalalla erilaisissa tehtävissä yli 20 vuotta. Olen toiminut Oppimis- ja ohjauskeskus Valterissa, Ruskiksen toimipisteessä, ohjaavana opettajana ja nyt ohjauspalvelupäällikkönä.

Valmistun ratkaisukeskeiseksi työnohjaajaksi Helsingin psykoterapiainstituutista (HPI) 2017. Ratkaisukeskeisellä työotteella työyhteisöt sekä yksilöt saavat uusia oivalluksia ja toimivia työtapoja. Toiminnan keskiössä on omien keinojen ja työtapojen kehittäminen, jotta voimia, luovuutta ja ajattelua vapautuu työhön ja sen rajojen tunnistamiseen. Vahvuusalueitani työnohjausprosessissa ovat kehittyvät vuorovaikutus-, tiimityötaidot, ajanhallinta- ja priorisointivalmiudet sekä perustehtävätietoisuus.

Työnohjaaja

apulaisrehtori, Valteri Tervaväylä, Oulu

Valmistuin työnohjaajaksi Helsingin yliopistosta (Työnohjaus, coaching ja fasilitointi oppimisen tukena –koulutus) keväällä 2016. Koulutukseltani olen luokanopettaja (KM) ja erityisluokanopettaja. Minulla on Kaiku-työhyvinvointikouluttaja- ja JET-koulutukset.

Olen toiminut kaikkiaan 20 vuotta opetusalalla opetus-, kouluttaja- ja esimiestehtävissä. Erilaisista johtamisen tehtävistä minulla on työkokemusta 16 vuotta. Työnohjaajana olen innostunut tukemaan esimiehiä ja työntekijöitä työssään ja kehittymään urallaan. Minulle on tärkeää ihmisten motivoiminen ja tukeminen muuttuvissa työoloissa. Työskentelen sekä yksilöiden, ryhmien että työyhteisöiden kanssa. Uskon, että ”asioilla on tapana järjestyä”.

Työnohjaaja

rehtori, Valteri Tervaväylä, Oulu

Olen valmistunut johdon työnohjaajaksi vuonna 2012. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja psykiatrian erikoissairaanhoitaja. Olen työskennellyt erilaisissa opetusalan johtamistehtävissä viimeiset 11 vuotta. Sitä ennen olen työskennellyt opettajana ammattikorkeakoulussa ja aikuiskoulutuksen puolella sekä  polikliinisessa terapiatyössä.

Olen työnohjannut vuodesta 2012 yksilöitä ja ryhmiä. Työotteeni on aitoon kuulemiseen perustuva ratkaisukeskeisyys.