Kuvaus
Matikka 10-kirja sisältää yläkoulun matematiikan keskeiset oppisisällöt yksissä kansissa. Niitä ovat esimerkiksi matematiikan käsitteet, kokonaisluvuilla ja murtoluvuilla laskeminen, potenssilaskut, polynomit, yhtälöt, prosentti-, pinta-ala-sekä rahalaskut, geometrian ja trigonometrian perustehtävät.
Kirjaa voi käyttää selkeän rakenteensa ansiosta esimerkiksi erityisopetuksen lisämateriaaliksi, itseopiskeluun, ylöspäin eriyttämiseen ja lukiota aloittavan opiskelijan kertauskurssiksi. Kirja soveltuu mainiosti myös koko yläkoulun kattavaksi tai peruskoulun lisäluokan matematiikan oppikirjaksi.
Kirjassa on käytetty väripohjia selventämään kirjan rakennetta. Kirjan tehtävät on tarkoitus ratkaista erillisessä vihossa. Kirjaa voi siis kierrättää. Kirjan lopussa on tehtävien vastaukset.
Huomioithan, että teos on vuodelta 2009 ja se on suunniteltu vanhan lisäopetuksen materiaaliksi. Siinä kuitenkin kootaan yläkoulun matematiikan keskeiset sisällöt (luvut ja laskutoimitukset, algebra, funktiot ja geometria), joten voit hyödyntää sitä kaikenlaisessa eriyttämisessä sekä perusopetuksessa että nivelvaiheen koulutuksissa.
Tekijä: Pentti Laaksonen