Kuvaus
Kirja sisältää yli 80 harjoitusta lukemiseen ja kirjoittamiseen. Tehtävät ovat sana- ja lausetasoisia. Kirjan harjoitukset sopivat alkuopetukseen niin erityisopetuksen kuin yleisopetuksenkin oppilaille. Maahanmuuttajaoppilaille sekä erityisopetukseen tehtävät soveltuvat vielä 3. ja 4. luokalla.
Kirjassa on kymmenen eri aihepiiriä. Jokaiseen aiheeseen liittyy iso kuva ja tehtävien yhteydessä olevia pikkukuvia. Sanatasoisissa tehtävissä kootaan tavuista sanoja tai yhdistetään luettu sana kuvaan. Lausetasoisissa tehtävissä harjoitellaan luetun ymmärtämistä, sanavälien hahmottamista sekä riimittelytaitoja. Luetun ymmärtämistä harjoitellaan etsimällä ylimääräistä sanaa lauseesta tai lausetta sanapötkystä, värittämällä ohjeen mukaan ja vastaamalla kuvaan liittyviin väittämiin.
Harjoituksia voi käyttää sekä ryhmässä että yksilöllisesti. Harjoituskirjaan on kopiointioikeus kirjan haltijalla omaan käyttöön.
Tekijät: Johanna Kiiski, Raija Kalliomäki, Jenni Tiainen ja Laura Pursiainen