Anders Adlercreutz – opetusministeri, opetus- ja kulttuuriministeriö

OTF2026-tapahtuman avaa opetusministeri Anders Adlercreutz, joka toimii opetus- ja kulttuuriministeriön päällikkönä ja vastaa varhaiskasvatuksesta, yleissivistävästä koulutuksesta, ammatillisesta koulutuksesta sekä kirkollisasioista.

Seuraa opetusministeriä
kotisivuilla andersadlercreutz.fi 
Instagramissa @andersatz

Tiia-Pauliina Ahokangas – perusopetuksen koordinoiva erityisopettaja, Nokian kaupunki

Tiia-Pauliina Ahokankaan sydäntä lähellä on oppimisen ja koulunkäynnin tuen kehittäminen sekä opetusalalla työskentelevien työn tukeminen. Perusopetuksen koordinoivana erityisopettajana hän kehittää uudistuvaa toimintakulttuuria ja -tapoja paikallisesti ja arvostaa moninaista yhteistyötä. Esityksessään Tiia-Pauliina avaa tuen uudistuksen toimeenpanon tukea sekä kehitettyjä käytänteitä Nokialla.

Seuraa Tiia-Pauliinaa
LinkedInissä
Instagramissa @arkivoimii

Hannele Alanko – ohjaava opettaja, Valteri 

Hannele Alanko työskentelee ohjaavana opettajana Valterissa. Hänellä on pitkä kokemus autismiopetuksen erityisluokanopettajana. Hannele edistää työssään inklusiivisen opetuksen toteuttamista ja oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyjä erityisesti neuromoninaisten oppijoiden näkökulmasta asiaa tarkastellen. Kuluvana lukuvuonna Hannele työskentelee myös Kiva kun tulit! -pilotissa, jossa keskitytään kouluun kiinnittymisen tukemiseen. Esteettömän, turvallisen ja kaikkia tukevan oppimisympäristön luominen on Hannelen tärkeä mielenkiinnonkohde ja suunnannäyttäjä työssä. Näitä teemoja käsitellään Hannelen ja Tuulia Kuntsin etäosallistujille suunnatussa teemapajassa ”Neuroystävällinen oppimisympäristö”. .

Anna-Kaisa Antila – puheterapeutti, Valteri 

Anna-Kaisa Antila työskentelee puheterapeuttina Valterissa. Hän on koulutukseltaan myös erityisluokanopettaja, mistä kumpuaa kiinnostus ryhmämuotoiseen kuntoutukseen. Lisäksi lasten ja nuorten osallisuuden mahdollistaminen sekä kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen tukeminen osana kokonaista koulupäivää ovat tärkeitä teemoja ja mielenkiinnonkohteita.

Anna-Kaisan ja erityisluokanopettaja Päivi Hemilän teemapajassa ”Kommunikoinnin avaimia” paneudutaan viestinnällisesti turvalliseen oppimisympäristöön ja avataan kommunikoinnin laajuutta konkreettisten esimerkkien kautta. Lasten ja nuorten ymmärtämistä, ilmaisua ja osallisuutta ei voi koskaan tukea liikaa.

Anu Castaneda – tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Anu Castaneda on THL:n tutkimusprofessori maahanmuuton ja kulttuurisen moninaisuuden tutkimusalueella. Hän tutkii syntyperään ja etnisyyteen liittyviä terveys- ja hyvinvointikysymyksiä, kehittää palvelujärjestelmää ja on aktiivinen yhteiskuntavaikuttaja. Esityksessään hän kuvaa lasten ja nuorten etnisen yhdenvertaisuuden toteutumista Suomessa: onko kaikilla lapsilla ja nuorilla yhteiskunnassamme samanlaiset mahdollisuudet?

Seuraa Anua Instagramissa @anucastaneda

Päivi Hemilä – erityisluokanopettaja, Valteri 

Päivi Hemilä työskentelee erityisluokanopettaja Valterissa. Kuluvan lukuvuoden hänen pääasiallinen työtehtävänsä on opetustyö Kiva kun tulit! -pilotissa, jossa keskitytään kouluun kiinnittymisen tukemiseen. Päivin aiempi työkokemus on kuntapuolelta, pääasiassa peruskoulun yläluokkien erityisluokilta.

Päivin ja puheterapeutti Anna-Kaisan Antilan teemapajassa ”Kommunikoinnin avaimia” paneudutaan viestinnällisesti turvalliseen oppimisympäristöön ja avataan kommunikoinnin laajuutta konkreettisten esimerkkien kautta. Lasten ja nuorten ymmärtämistä, ilmaisua ja osallisuutta ei voi koskaan tukea liikaa.

Kaarlo Hildén – rehtori, Taideyliopisto

Kaarlo Hildén on Taideyliopiston rehtori ja yhteiskunnallinen keskustelija. Hän tarkastelee oppimista ihmisen kokonaisvaltaisena kasvuna ja muistuttaa, että oppiminen ei tapahdu ilman hyvinvointia, merkityksellisyyttä ja tunnetta osallisuudesta. Hildén tuo esiin, miten taide ja kulttuuri tukevat ajattelun avartumista, empatiaa ja kykyä oppia myös silloin, kun sanat tai valmiit vastaukset eivät riitä.

Seuraa Kaarloa LinkedInissä

Idil Hussein – projektipäällikkö, FT, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 

Idil Hussein työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella projektipäällikkönä. Hänen ydinosaamisensa keskittyy rokottein torjuttaviin tartuntatauteihin, mutta hänellä on kokemusta sekä diabeteksesta että yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden valtavirtaistamisesta. Puheenvuorossaan Idil keskittyy opintopolkuunsa sekä maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemiin haasteisiin Suomen koulutusjärjestelmässä.

Seuraa Idil LinkedInissä

Kati Kaplin – opetusneuvos, Opetushallitus

Kati Kaplin työskentelee Opetushallituksessa opetusneuvoksena, ja hänen vastuullaan on erityisesti varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tukeen liittyvät asiat.

Koulutustaustaltaan Kati on varhaiskasvatuksen erityisopettaja, ja hän on työskennellyt aiemmin erilaisissa erityisopettajan tehtävissä ja asiantuntijatehtävissä pääkaupunkiseudun kunnissa.

Jorma Kauppinen – kouluneuvos, Opetushallitus

Jorma Kauppinen työskentelee kouluneuvoksena Opetushallituksessa yhtenä vastuualueenaan valtion oppilaitosten tulosohjauksen koordinointi. Taustaltaan Jorma on opettaja ja rehtori, mutta työskennellyt pitkään Opetushallituksessa eri tehtävissä, yksikön päällikkönä ja johtajana.

Kauppinen toimii ensimmäisen tapahtumapäivän puheenjohtajana.

Kati Kettukivi – yksikönpäällikkö, Pohjois-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimisto, Rikosseuraamuslaitos

Kati kertoo puheenvuorossaan, miten me kaikki voimme tukea nuoria kohti rikoksetonta elämää. Lisäksi hän kertoo, mitä tuomioiden aikana tapahtuu. Hän toimii Rikosseuraamuslaitoksen Pohjois-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimiston yksikönpäällikkönä. Kaikkiaan hän on tehnyt työtä rikollisuuden vähentämiseksi 25 vuoden ajan, ja on nuorten rikoksentekijöiden kanssa tehtävän työn ja yhteiskehittämisen ammattilainen.

Ari Kovanen – erityisluokanopettaja, Valteri

Ari toimii Valterissa erityisluokanopettajana. Aiemmin hän on työskennellyt kuntapuolella ohjaajana, laaja-alaisena erityisopettajana ja erilaisissa kehittämistehtävissä. Tällä hetkellä Ari työskentelee Valterissa Kiva kun tulit -pilotissa erityisluokanopettajana ryhmässä, jossa koulukäymättömyyteen etsitään ratkaisuja.

Valterissa alkoi syksyllä-25 Kiva kun tulit -pilotti, jossa opiskelee parikymmentä aiemmin kouluakäymätöntä oppilasta. Teemapajassamme avaamme pilotin keskeisiä periaatteita ja kokemuksiamme:

  • Mikä saa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevan oppilaan tulemaan kouluun?
  • Miksi pieni, turvallinen ja joustava toimintaympäristö on monelle välttämätön siinä vaiheessa, kun kiinnitytään takaisin kouluun?
  • Miten räätälöity opetus, monialainen tuki, suunnitelmallisuus ja huoltajien sitouttaminen luovat yhdessä perustan oppilaan kouluun kiinnittymiselle?

Seuraa Aria LinkedInissä

 

Tuulia Kuntsi – apulaisrehtori, Valteri

Tuulia syttyy opetussuunnitelmista, työ- ja oppimisympäristöistä, joihin hän on sukeltanut useissa eri hankkeissa työnsä ja luottamustehtäviensä kautta. Suurin ja merkittävin hanke on ollut Valterin Onervan toimipisteen hankkeen johtaminen. Siinä oli erittäin mielenkiintoisia kehittämistavoitteita: uudenlaisen oppimisympäristön luominen, käyttäjien osallistaminen ja esteettömyyden edistäminen.

Katri Kuukka – KT, opetusneuvos, Opetushallitus

Katrin pitämässä teemapajassa tutustutaan Opetushallituksen ja Valterin yhteistyönä tuotettuun materiaalikokonaisuuteen, jonka avulla tuetaan erityisesti vastaanottokeskuksissa olevien lasten ja nuorten kiinnittymistä kouluun ja myös huoltajien osallisuuden vahvistamista suomalaiseen koulutukseen.

Anne Levón – handledande lärare, Valteri

Jag brinner för likvärdiga möjligheter och allas rätt till en trygg vardag, där man känner sig delaktig och accepterad. Ofta hinner vi i vår intensiva vardag inte stanna upp och reflektera över allt som vi kunde göra i vårt klassrum, så nu finns en stund och plats för att lägga upp vad man vill göra mer av, göra på nya sätt eller lämna bort helt. Jag delar med mig av konkreta tips, men även tankarna bakom – orsakerna till varför dessa saker är relevanta.

Merja Mannerkoski – opetusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö

Merja avaa Oppimisen tuen foorumissa syksyllä 2026 voimaan tulevat lakimuutokset ja vastaa joihinkin uudistuksesta usein kysyttyihin kysymyksiin. Puheenvuoro keskittyy siihen, miten uudistus vahvistaa tukea ja luo pohjaa yhdenvertaiselle oppimiselle.

Marko Manninen – Pst, psykoterapeutti, tutkimuspäällikkö,  Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 

Vakavaan väkivaltaan syyllistyneiden nuorten tehokas hoito on osoittautunut haastavaksi. Ennuste on ollut erityisen huono nuorilla, joilla on rikostelun lisäksi tunnekylmiä persoonallisuuden piirteitä. Uusi CFT+VR -interventio yhdistää myötätuntokeskeistä yksilöterapiaa virtuaalitodellisuudessa (VR) tapahtuvaan harjoitteluun. Alustavat tutkimustulokset hoidon tehosta ovat erittäin lupaavia.

Seuraa Markoa LinkedInissä
Marko Manninen THL ResearchGate

Irmeli Myllymäki – koulutusasioiden johtaja, Suomen Kuntaliitto

Irmeli toimii Kuntaliitossa koulutusasioiden johtajana ja koulutuspoliittisen tiimin vetäjänä. Hänen vastuualueenaan on kuntien sivistyspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä koulutuspolitiikka. Kuntaliitossa Irmeli Myllymäki on toiminut vuodesta 2017 lukien. Sitä ennen hän on tehnyt pitkän uran sivistysjohtajana Varsinais-Suomessa.

Irmelin puheenvuoro käsittelee sivistyspalveluita ja opetuksen järjestämistä kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä.

Seuraa Irmeliä LinkedInissä

Päivi Norvapalo – ohjaava opettaja, Valteri

Olen erityisopettaja, erityisluokanopettaja, työnohjaaja, nepsy-valmentaja, fysioterapeutti ja kahden aikuisen miehen äiti sekä kahden pienen tytön mummi. Olen ollut pitkään, nyt 30 vuotta Valterissa tai sen edeltävissä yksiköissä ohjaavana opettajana.

Minulla on ollut koko työurani intohimona toimia autismikirjon ja muiden neuromoninaisten lasten ja nuorten ja käyttäytymisellään reagoivien lasten, heidän perheidensä sekä työntekijöiden kanssa niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksessa. Käyttäytymisellään reagoivat lapset ja nuoret ovat työssäni läsnä päivittäin. Tavoitteenani on ymmärtää ja auttaa meitä kaikkia näkemään käyttäytymisen takana ja alla olevat asiat. Haluan olla kantamassa korteni kekoon siinä, että aina säilyy usko lapseen tai nuoreen ja siihen, että kaiken käyttäytymisen takana on syitä, joihin me opettajat ja kasvattajat voimme vaikuttaa.

Yhteisessä pajassa ohjaava opettaja Matti Salmelan kanssa tavoitteenamme on auttaa koulujen aikuisia tunnistamaan ja ymmärtämään lasten ja nuorten käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä ja sen myötä kohtaamaan heidät vastavuoroisesti ja löytää myös keinoja vaikuttaa tilanteeseen.

Elina Pekkarinen – lapsiasiavaltuutettu, Lapsiasiavaltuutetun toimisto

Lapsiasiavaltuutetun tehtävä on arvioida, seurata ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista ja tunnettuutta Suomessa. Elina Pekkarinen on taustaltaan tutkija ja sosiaalityöntekijä lastensuojelun ja nuorisotutkimuksen alalta.

Tiina Pilbacka-Rönkä – ohjaava opettaja, Valteri

Tiina on työskennellyt pitkään oppilaiden kanssa, joilla on paljon poissaoloja.

Valterissa alkoi syksyllä-25 Kiva kun tulit -pilotti, jossa opiskelee parikymmentä aiemmin kouluakäymätöntä oppilasta. Teemapajassamme avaamme pilotin keskeisiä periaatteita ja kokemuksiamme:

  • Mikä saa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevan oppilaan tulemaan kouluun
  • Miksi pieni, turvallinen ja joustava toimintaympäristö on monelle välttämätön siinä vaiheessa, kun kiinnitytään takaisin kouluun?
  • Miten räätälöity opetus, monialainen tuki, suunnitelmallisuus ja huoltajien sitouttaminen luovat yhdessä perustan oppilaan kouluun kiinnittymiselle?

Seuraa Tiinaa LinkedInissä

Katri Ranta – ohjaava opettaja, KM, erityisluokanopettaja, väitöskirjatutkija, Valteri

Katrilla on asiantuntemusta kuulovammaisten ja viittomakielisten oppilaiden opiskeluun liittyvistä opetusjärjestelyistä. Katrin työhön kuuluvat vahvasti oppilaiden lähikoulujen konsultointi, monikielisyys- ja -kulttuurisuus sekä tukijaksotyö Valteri-koulussa. Kaksikielisenä Katri pystyy opettamaan sekä suomen kielellä että suomalaisella viittomakielellä ja ohjaamaan viittomien käytössä opetuksessa.

Sanna Rekola – ennakoinnin asiantuntija, Sitra

Maailma on muutoksessa ja useat kehityskulut horjuttavat nuorten uskoa tulevaisuuteen. Tulevaisuususko ohjaa nuorten elämänvalintoja, jotka puolestaan vaikuttavat pitkällä aikavälillä koko suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen, elinvoimaan ja uudistumiskykyyn. Miten voimme rakentaa yhdessä nuorten kanssa tulevaisuutta, johon nuoret voivat ja haluavat uskoa?

Seuraa Sannaa LinkedInissä

Timo Repo – IT apuvälineasiantuntija, Valteri

Pitkän työkokemuksensa myötä Timo tuntee syvällisesti erilaisten apuvälineiden toiminnallisuudet ja ominaisuudet, mikä mahdollistaa tehokkaan tuen lapsille ja nuorille niin käytännön taitojen kehittämisessä kuin teknologian soveltamisessa päivittäiseen elämään. Timon erityisosaaminen mm. kuntoutuksen informaatioteknologiassa näkyy hänen kyvyssään yhdistää teknologinen osaaminen ihmisläheiseen lähestymistapaan ja parhaisiin ratkaisuihin arjen haasteissa.

Etäosallistujille suunnatussa teemapajassaan "Virtuaalimaailma ja opetuksen tuki " Timo esittelee, miten virtuaaliteknologiaa voi hyödyntää yksilöopetuksessa ja oppilaan henkilökohtaisen tuen tarpeissa. Käytännön esimerkkien kautta pureudutaan siihen, miten VR-laseja käytetään apuna muun muassa aistikuorman hallinnassa, päivittäisessä toiminnassa ja keskittymisen tukemisessa.

Heidi Ruonala – juristi, Opetushallitus

Heidi on toiminut juristina Opetushallituksessa vuodesta 2022. Tätä ennen hän toimi pitkään juristina Tampereen kaupungilla. Oppimisen tuen uudistuksessa Heidi osallistui opetussuunnitelman perusteiden laatimiseen sekä yhteistyöhön opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Puheenvuorossaan Heidi käy läpi uudistuksen herättämiä kysytyimpiä kysymyksiä erityisesti koulupäivän lyhentämiseen liittyen.

Matti Salmela – ohjaava opettaja, erityistason MAPA®-kouluttaja, Valteri

Olen työskennellyt kasvatuksen ja opetuksen parissa luokanopettajana, erityisopettajana ja ohjaavana opettajana 25 vuoden ajan. Työskentelen pääosin autismikirjon, neuromoninaisuuden ja käytöksellä reagoivien lasten ja nuorten kanssa. Tätä työtä tehdään tiiviisti yhteistyössä kuntakoulujen, verkostojen ja perheiden kanssa.

Yhteisessä pajassa ohjaava opettaja Päivi Norvapalon kanssa tavoitteenamme on auttaa koulujen aikuisia tunnistamaan ja ymmärtämään lasten ja nuorten käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä ja sen myötä kohtaamaan heidät vastavuoroisesti ja löytää myös keinoja vaikuttaa tilanteeseen.

Mari Sjöström – erityisasiantuntija, Suomen Kuntaliitto

Mari toimii kuntien esi- ja perusopetuksen järjestämisen asiantuntijana ja moniosaajana. Sjöströmillä on monipuolinen työtausta julkisen hallinnon tehtävistä ja kunnan sivistyspalveluista. Keskeisiin tehtäviin kuuluu kuntien toiminnan kehittäminen, kuten vuosina 2023-2024 toteutettu Kuntaliiton verkostoperuskoulu-hanke.

Seuraa Maria LinkedInissä

Josefin Svedin – rektor för elevstöd och välmående, Borgå stad, / oppimisen tuen ja hyvinvoinnin aluerehtori, Porvoon kaupunki

Porvoossa on panostettu oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen. Oppilaat, jotka voivat hyvin, oppivat paremmin. Tulokset osoittavat kehitystä sekä oppimistuloksissa että hyvinvoinnissa. Tuen uudistus tarjoaa mahdollisuuden kehittyä tässä vielä paremmaksi. Keskiössä ovat yhteistyö, osaaminen ja rohkeus.

Seuraa Josefinia LinkedInissä

Arja Sääkslahti – liikuntapedagogiikan professori, Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta

Arja Sääkslahti tutkii lasten kasvua ja kehitystä erityisesti liikkumisen, oppimisen ja hyvinvoinnin näkökulmista. Hän hyödyntää aiheissaan liikunnanopettajakokemuksiaan esi- ja alakoulussa löytääkseen tärkeimmät tekijät lasten fyysisten leikkien ja liikunnallisen elämäntavan jatkumiseksi.

Jari Taponen – turvallisuuden ja vaikuttavuuden asiantuntija, partneri, Prevenza oy

Yrittäjä, tutkija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka poistaa yhteiskuntarauhaa rapauttavia rakenteita. Esimerkiksi vihapuhe on merkittävä nuorten tulevaisuususkoa ja turvallisuuden tunnetta murentava ilmiö. Puheenvuorossani haastan kasvatusalan ammattilaiset tunnistamaan eriarvoistavat rakenteet ja valta-asemat, ja ottamaan aktiivisen roolin niiden purkamisessa.

Seuraa Jaria LinkedInissä

Jukka Vetoniemi – opetusneuvos, Opetushallitus

Olen kasvattaja, opettaja, kouluttaja, tutkija ja kolmen lapsen isä. Olen intohimoinen ihmisten yhdenvartaisuuden monimuotoisuuden ja inkluusion puolestapuhuja. Työskentelen Opetushallituksessa opetusneuvoksena ja tehtäviini kuuluvat oppimisen tuen, opiskeluhuollon ja ohjauksen teemat. Koulutukseltani olen erityisopettaja ja kasvatustieteiden tohtori. Olen työurani aikana saanut tehdä monipuolisen ja opettavan uran myös Valteri-koulussa.

Vetoniemen ja Vierelän puheenvuorossa keskiössä ovat tuen uudistuksen korostama toimintakulttuurin kehittäminen ”kaikille yhteisen koulun” ideologian suunnassa sekä Valterin ja Opetushallituksen roolit ja toimet varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen tukijana oppimisen tuen asioissa.

Anne Vierelä – johtava rehtori, Valteri

Anne on toiminut oppimisen tuen keskuksena toimivan Valterin johtavana rehtorina sen perustamisesta (2015) lähtien. Ennen nykyisiä vaativia johtamistehtäviä, Annen työura on opettajana ja kouluttajana edennyt lastentarhanopettajasta kuulovammaisten erityisopettajaksi ja lopulta erityisluokanopettajaksi ja ohjaavaksi opettajaksi. Ennakoiva strateginen ote on keskeistä Annen työotteessa.

Vierelä toimii toisen tapahtumapäivän puheenjohtajana ja esiintyy yhdessä Jukka Vetoniemen kanssa. Vierelän ja Vetoniemen dialogin keskiössä ovat tuen uudistuksen korostama toimintakulttuurin kehittäminen ”kaikille yhteisen koulun” ideologian suunnassa sekä Valterin ja Opetushallituksen roolit ja toimet varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen tukijana oppimisen tuen asioissa.

Ota yhteyttä / kontaktinformation

otf@valteri.fi