Kuuntele podcast täältä.

Tekstivastine:

Hanna Lampi Helsingistä. Kerron ohjauskäynnin, joka tänään kesäisessä sateessa kulkiessani tuli mieleen. Olin marraskuun lopulla eräässä koulussa ja olin ohjattavan oppilaan kanssa tekemässä keskustelusymboleilla, korteilla, jäsennystä hänen arjestaan. Tämä on minulle tyypillinen, tämä Kesy-korttijäsennys, semmoseen oppilaan tutustumiseen ja hänen omien ajatustensa, haaveidensa, tunteidensa ja kaiken tämmöisen kartoittamisen välineenä. Suosittelen todella vahvasti kaikenikäisten opettajille.

Tosiaan, oltiin siis tekemässä keskenämme tämmöistä jäsennystä, kun koulun palovaroitin pärähti soimaan. Se ei ollut harjoitus. Meidän kenkämme olivat eri puolella koulua ja tietenkin jouduimme lähimmästä varauloskäynnistä ulos, ilman kenkiä, täysin loskaiseen säähän. Siellä oli semmoisia hyisiä vesilammikoita piha täynnä. Niinpä kannoin tämän tytön reppuselässäni kokoontumispaikalle. Aika monipuolinen on tämä ohjaavan opettajan työnkuva välillä.

Tämän tytön kohdalla vanhemmat olivat ottaneet yhteyttä meihin sen takia, että vaikka oppilas oli todella lahjakas ja älykäs, pedantti koulutehtävissä, niin hän kuormittui todella paljon. Hän oli kotonakin todella ahdistunut niistä koulun tilanteista ja koulupäivän jälkeen tuntui, ettei hänestä löytynyt enää oikein energiaa mihinkään. Onneksi oli niin ammattitaitoiset koulun opettajat, että he ottivat vanhempien huolen vakavasti ja ottivat meidät ohjauskäynnille, järjestivät kunnan kanssa.

Tämä jotenkin avautui minulle, kun havainnoin häntä eri tunneilla hyvin paljon. Kuljin hänen kanssaan välitunneilla ja muuta. Hän esimerkiksi välitunnilla kulki aika kaavamaisesti yhtä tiettyä rataa, ja kaverisuhteet olivat vähän erityyppisiä kuin se saattoi ehkä koulun aikuisillekaan näyttää.

 

Paljon koulussa oli todella hyvää ja he olivat hirveän paljon pystyneet ottamaan ympäristössään huomiota, mutta ehkä meidän vahvin kokemuksemme tai yhteinen anti oli keskustelu näiden ohjauspäivien jälkeen, jossa oli vanhempi ja koulun laaja-alainen erityisopettaja, opettaja ja tämä tyttö itse mukana. Näiden kesy-korttien ja muiden jäsennysten ja havainnointieni pohjalta pyrin tuomaan oikeanlaisia kysymyksiä esille siitä, että mikähän tätä tyttöä voisi auttaa enemmän.

Onko jotain tutkimuksia, neuropsykologisia tutkimuksia, jotka voisivat antaa lisätietoa tämän tytön haasteista? Toisaalta erinomaisista vahvuuksista. Mitä muita olemassaolevia keinoja on jo käytettävissä ilman, vaikka mitään diagnooseja ei vielä olisikaan?

Jotenkin ajattelen, että se ohjauskäynti parhaimmillaan on sen olemassaolevan hyvän vahvistamista, kasvatuskumppanuuden löytämistä niin koulun kuin vanhempien osalta. Tässä esimerkkinä tuntui, että oli todella hienoa saada tämmöisten tiedostavien ihmisten kanssa asioista jutella ihan oikeilla nimillä.

No, mitä jäi käteen näistä muutamasta päivästä? Itselleni jotenkin on lämmittämään mieltä jäänyt sähköposti, jonka tämän tytön äiti lähetti minulle yhden ohjauspäivän jälkeen. Hän kirjoitti tytöstään: "Käyntisi oli näemmä vaikuttanut tyttöön todella paljon. Hän puhui illalla käynnistäsi ja vähän väliä palasi miettimään sitä. Hän muun muassa sanoi, että koulupäivä tuntui aivan erilaiselta ja rennolta, kun oli joku minun kanssani. Ja hän myös pohti, että voiko tosiaan yksi ihminen toisesta paikasta tulla avuksi siihen, ettei koulu tuntuisi niin raskaalta ja vaikealta."

Ja ajattelin, että jos me tähän pystymme. Että voimme nostaa oppilaan oma ääni ja tulla siihen kanssakulkijaksi. Tuomaan näiden aivan upeiden lasten ja nuorten ajattelua, mikä heitä helpottaisi, aikuisten tietoon. Sitten me olemme onnistuneet. Tästä jäi todella lämmin muisto, vaikka päivä olikin todella hyinen.

Lataa maksuton opas