Tämä artikkeli perustuu väitöstutkimukseen, jossa tutkittiin toimintakulttuurin muutosta muutettaessa uusiin avautuviin oppimistiloihin. Avautuvalla oppimistilalla tarkoitetaan tässä puoliavoimia tiloja, joissa on kotiluokkien lisäksi mahdollisuus avautua yhteiseen suurempaan tilaan. Viime vuosina Suomessa on rakennettu yhä tihenevällä tahdilla uusia avoimempia oppimistiloja. Pohdin niiden käytettävyyttä opetukseen ja oppimiseen väitöskirjani pohjalta.
Väitöskirjaan voit tutustua Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistossa.
Oppiminen ja opettaminen murroksessa
Globalisaatio, teknologian nopea kehitys sekä kasvava tiedon määrä ovat aiheuttaneet paineita muuttaa koulua ja opetusta (Oblinger 2006; Perusopetus 2020). Myös koulu itse on muutoksen kourissa ja sen avulla halutaan muuttaa maailmaa (Hargreaves & Shirley 2012). Paremman opetuksen ja oppimisen sekä tasa-arvoisemman ja tehokkaamman koulutuksen tarve on yleismaailmallinen. On tarpeellista kehittää kouluja siten, että oppilaat oppivat tarpeellisia taitoja, joilla selvitä arvaamattomalla tavalla muuttuvassa tiedon maailmassa. (Sahlberg 2015.)
Suomen kansallinen uudistettu opetussuunnitelman perusteet, joka tuli voimaan syksyllä 2016, noudattelee pitkälti samoja taitoalueita kuin muissakin OECD- maissa. Uutena tuli ns. laaja-alaisen osaamisen kuvaukset sekä korostettiin oppijoiden aktiivisuutta, ongelmanratkaisutaitoja ja yhdessä työskentelyä. (OPS 2014.) Keskeinen haaste näyttäisi opettajille olevan uusien oppimisympäristöjen, opetusmenetelmien ja välineiden tunnistaminen ja käyttöönotto (Smeds, Krokfors, Staffans & Ruokamo 2010). Opetussuunnitelmalla, käytettävällä pedagogiikalla ja oppimisympäristöllä näyttäisi olevan yhteys eli jos opetussuunnitelma ohjaa tietyntyyppiseen oppimiseen, myös tilojen ja käytettävän pedagogiikan tulisi tukea näitä tavoitteita. Oppimisympäristön vaikutukset oppimistuloksiin riippuvat siitä, miten hyvin edellä mainitut tekijät tukevat toisiaan (Cleveland 2011). Avoin oppimisympäristö, jossa toimitaan myös koulun ulkopuolisissa ympäristöissä ja yhteisöissä, vaatiikin opettajilta opetussuunnitelman, koulun kasvatustavoitteiden ja pedagogisen yhteistyön yhteensovittamista (Kumpulainen, Krokfors, Lipponen, Tissari, Hilppö & Rajala 2011). Perinteiset oppimis- ja opetuskäytännöt oppijasta pelkästään tiedon vastaanottajana eivät enää riitä selviytymään tämän päivän ja tulevaisuuden vaatimuksista (Hakkarainen, Lonka & Lipponen 2004).
Tulevaisuuden oppimisympäristöt
Oppimisen tulevaisuus 2030-barometrissa pohdittiin muun muassa erilaisia oppimisympäristöjen mahdollisia tulevaisuustiloja vuonna 2030. Näitä erilaisia tulevaisuustiloja olivat pysyvät 6–8 hengen yhdessä työskentelevät ryhmät, kotikoulut, etäopetus ja oppimisen näytöt sekä opetuksen toteuttaminen virtuaalitodellisuudessa. (Linturi & Rubin 2011.) Monitieteisessä InnoSchool-hankkeessa taas tarkasteltiin tulevaisuuden koulua neljän ulottuvuuden yhdistelmänä, joissa tila, paikka, muoto ja rakenne esitetään ominaisuuksiensa vastakohtina (Smeds ym. 2010). Näyttää siltä, että käsitys tulevaisuuden koulusta vaihtelee ääripäistä toiseen. Joko opiskellaan koulurakennuksessa pienemmissä ryhmissä fyysisesti paikalla ollen ja formaalin eli muodollisen oppimisen mukaan tai jossain muualla kuin koulurakennuksessa virtuaalisesti hyödyntäen koulun ulkopuolisia verkostoja ja osaamista.
Oppimaisema vastaamassa tulevaisuuden tarpeisiin
Oppimisympäristö-käsitteen rinnalle on tullut viime vuosina oppimaiseman käsite, joka näyttäisi sisältävän oppimisympäristöön liitettyjä ulottuvuuksia. Aiemmin oppimisympäristö käsitettiin luokkatilaksi, jossa on yksi opettaja, pulpetteja on yhtä monta kuin oppilaita ja pulpetit ovat useimmiten riveissä pysyvillä paikoilla (mm. Piispanen 2008). Nykyinen käsitys oppimisympäristöstä on huomattavasti laajempi. Ajatellaan, että oppimista voi tapahtua koulurakennuksessa, koulun käytävillä, pihalla ja vapaa-ajalla eli missä tahansa ja milloin tahansa joko fyysisissä tai virtuaaliympäristöissä (Kay, Greenhill & Saltrick 2014; Kumpulainen ym. 2011). Myös oppimisilmapiirillä on merkitystä fyysisen tilan ja käytettävän pedagogiikan lisäksi. Oppimisilmapiiri syntyy opettajan ja oppijan vuorovaikutuksesta, jossa jokainen oppija on yksilöllinen ja reagoi oppimisympäristön vaatimuksiin omalla tavallaan. (Määttä & Uusiautti 2012). Sosiaalisen ja kulttuurisen ympäristön lisäksi fyysinen ympäristö voi vaikuttaa oppimiseen ja hyvinvointiin, mikäli kehitetään ympäristöjä, jotka tukevat psykologisia perustarpeita, kuten autonomiaa, kompetenssia ja yhteisöön kuulumista tai kiinnittymistä (Sjöblom, Mälkki, Sandström & Lonka 2016). Oppimaisema voitaneen siis tiivistää käsittämään sekä fyysisiä koulun tiloja, kalusteita, tarvikkeita ja teknologiaa, koulun ulkopuolisia ympäristöjä, virtuaalisia ympäristöjä, erilaisia yhteisöjä sekä oppimiselle suotuisaa ilmapiiriä ja pedagogiikkaa.
Avoimet fyysiset oppimistilat
Avoimilla fyysisillä oppimistiloilla tarkoitetaan koulurakennuksen sisälle rakennettua yleensä suurehkoa tilaa, jota käyttävät useat opettajat oppilaineen. Avoimissa oppimistiloissa voi olla erilaisia tiloja erilaiseen käyttötarkoitukseen. (Osborne 2013; Saarelainen 2016.) Samassa tilassa toimivat opettajat ja opiskelijat voivat tukea toistensa oppimisprosessia helpottamalla tiedon ja ideoiden jakoa sekä toimimalla yhteistyössä. Esimerkiksi tiimille yhteisiä tiloja voidaan käyttää monipuolisesti erilaisiin aktiviteetteihin. (Saarelainen 2016.) Näissä uudenlaisissa oppimistiloissa teknologia on yleensä sulautuneena ympäristöön, eli verkkoympäristöt ja niiden mahdollistama vuorovaikutus ovat käytössä kaikissa tiloissa (Joutsenvirta & Kuokkanen 2009).
Täysin avoimet oppimistilat ja siirreltävät kalusteet tulivat keskusteluun mukaan jo 1960–1970-luvuilla. Arkkitehdit esittivät täysin avoimia tiloja, joissa voi työskennellä sekä suurissa että pienissä ryhmissä (Gislason 2011). Myös Suomessa peruskouluun siirtymisen innoittamana vuonna 1971 perustettiin Sitran tutkimusryhmä, joka selvitti koulusuunnittelun kehittämistä. Uusien koulurakennusten haluttiin tukevan uuden peruskoulun opetusmenetelmiä, joten koulurakennuksille asetettiin vaatimuksina muun muassa opetustilojen joustavuus ja muunneltavuus. Samalla edellytettiin avoimia tilarakenteita. (Lappo 1974.)
Avoimet tilat oppimisen kannalta
1970- ja 1980-luvuilla avoimiin oppimistiloihin kohdistui Saarelaisen (2016) mukaan myös paljon tyytymättömyyttä ja kritiikkiä. Moniin kouluihin rakennettiin oppimisalueiden välille väliseiniä ja palattiin takaisin perinteisten luokkahuoneiden tilamalleihin, kasvatuksellisiin periaatteisiin ja opetusmenetelmiin. Pääsyitä avoimiin oppimistiloihin kohdistuneeseen kritiikkiin olivat tilankäyttö ja akustiikka. Suurehkoissa avoimissa tiloissa pienten lasten kanssa työskentely hankaloitti vuorovaikutusta ja aiheutti opettajille ääniongelmia. (Canning ym. 2015; Mealings, Dillon, Buchholz & Demuth 2015.) Akustiikan kannalta suurimmat ongelmat olivat avoimien oppimisympäristöjen suurissa äänitasoissa ja siinä, että ääni pääsi avoimessa tilassa leviämään esteettä (Saarelainen 2016). Samoissa tiloissa toimivat useat oppilasryhmät voivat häiritä toisiaan, joten akustiikan tulisi olla kontrolloitavissa sekä taustamelun olla sopivaa tilanteeseen (Pääkkönen, Vehviläinen, Jokitulppo, Niemi, Nenonen & Vinha 2015). Gislasonin (2011) mukaan myös liike voi aiheuttaa oppilaille häiriöitä, ellei visuaalisia suojia ole käytettävissä. Avoimien oppimistilojen suunnittelun suosio hiipui 1980-luvulla myös siksi, että avoimen tilan käyttö ja opetuksen käytänteet eivät vastanneet toisiaan (Gislason 2011). Kun melun vaikutuksista luokkahuoneissa on tehty tutkimusta, on huomattu, että melulla on negatiivisia vaikutuksia muun muassa oppimistuloksiin, kognitiivisiin prosesseihin (mm. hidastuminen), keskittymiseen, muistiin ja lukitaitoihin (Canning ym. 2015; Crandell & Smslfino 2000; Shield ym. 2010). Melua voi aiheuttaa paitsi oppilaiden ja opettajien puhe, myös muu taustamelu, kuten tilassa liikkumisesta aiheutuvat äänet, koneet ja laitteet tai tilojen ulkopuolelta tuleva melu (Shield, Greenland & Dockrell 2010). Sillä, minkä tyyppistä melu on, näyttäisi kuitenkin olevan enemmän merkitystä kuin sillä, miten kovaa se on. Esimerkiksi tutkimuksissa on todettu, että tasainen taustamelu häiritsee vähemmän kuin ajoittainen taustalta kuuluva irrallinen puhe (Shield ym. 2010). Avoimissa oppimistiloissa oppilaita häiritsi eniten toisten lasten ja opettajien puhe. Melu koettiin epämiellyttäväksi silloin, kun työskenneltiin ryhmissä ja siirryttiin pisteeltä toiselle, vaikkakaan luokkatoverien puheen kuulemisessa ei ollut ongelmia. (Mealings ym. 2015.) Gislasonin (2011) mukaan useat tapaustutkimukset osoittavat, että suuret avoimet tilat sopivat huonosti oppilaille, jotka ovat alttiita häiriöille. Ne voivat toimia hyvin niille, joilla ei ole vaikeuksia keskittyä tehtäviin. Myös tuoreessa Aalto-yliopiston tutkimuksessa havaittiin vastaavaa. Tutkija Veikko Jousmäki (2019) totesi, että ”hälyisässä ympäristössä, kuten meluisassa luokkahuoneessa, lasten kyky keskittää huomionsa opettajaan häiriintyy, ja se taas voi vaikuttaa oppimistuloksiin”.
Vaikka melulla on ilmeisen merkittävä rooli avoimien oppimisympäristöjen ja tilojen käytettävyydessä, myös tottumisella ja toimintakulttuurilla näyttäisi olevan merkitystä. On havaittu, että avoimessa tilassa työskentelemään tottuneet oppijat pystyivät paremmin valikoimaan havaintojaan kuin suljetussa luokkahuoneessa aiemmin työskennelleet (Barnett, Nichols ja Gould 1982). Myös silloin, jos oppilaita on ohjattu hiljaisempiin aktiviteetteihin avoimissa tiloissa, melutaso voi olla jopa pienempi kuin suljetuissa tiloissa (Shield ym. 2010).
Oppimistilan vaikutus oppimistuloksiin
Avoimilla oppimistiloilla on havaittu olevan myös myönteisiä vaikutuksia oppimistuloksiin silloin, kun opettajan pedagogiikka soveltuu tilaan ja oppilasjoukossa on vain vähän käytöshäiriöitä (Blackmore 2011). Pedagogisesti on huomattu, että konstruktivismi, oppilaslähtöinen oppiminen ja tiimityöskentely näyttäisivät sopivan hyvin avoimen tilan malliin (Gislason 2011). Englannissa ja Walesissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että avoin oppimistila ei vaikuttanut oppilaiden sitoutumiseen koulutyöhön, vaan opettajien kokemus ja osaaminen sekä oppilaiden sosioekonominen asema vaikuttivat ainakin yhtä paljon oppimiseen kuin koulun rakennettu ympäristö (Gislason 2011). Immsin ja kumppaneiden (2017) mukaan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa opettajat käyttivät kehittyneempiä ja monipuolisempia opetuksen lähestymistapoja ja oppilaiden syväoppiminen parani silloin, kun koulurakennuksessa oli erillisten luokkahuoneiden lisäksi avointa yhteistä tilaa. (Imms, Mahat, Byers & Murphy 2017.) Suomessa tehty tutkimus avoimien oppimistilojen käytöstä osoitti, että avoimiin oppimistiloihin sopii yhdessä oppiminen ja toiminnallisuus paremmin kuin perinteinen frontaaliopetus. (Saarelainen 2016). Avoimiin oppimisympäristöihin liitetäänkin opiskelijakeskeisyys, prosessikeskeisyys, monimuotoiset opetusmenetelmät, erilaisten työtapojen ja vuorovaikutustilanteiden joustava käyttö, tutkiva oppiminen, luovuus ja innostavuus, ympäröivään yhteiskuntaan liittäminen sekä oppilaan itseohjautuvuus (Nuikkinen 2009).
Johtopäätöksiä
Aiemman ja myös tämän tutkimuksen valossa avoin tai avautuva oppimistila ei ole sinällään hyvä tai huono, vaan tilojen käyttöön sovituilla yhteisillä pelisäännöillä, käytettävällä pedagogiikalla sekä monipuolisten tilojen joustavalla käytöllä voidaan löytää jokaiselle oppijalle ja opetettavalle aiheelle sopivat tilat. Se edellyttää kuitenkin sitä, että henkilöstö joutuu kohtaamaan omat ennakkokäsityksensä oppilaan fyysisen autonomian ja kontrollin suhteen sekä pohtimaan avoimesti omia käytänteitään ja toimintakulttuuriaan, jos halutaan, että oppilailla on mahdollisuus valita oma tilansa ja säädellä paitsi liikettä myös fyysistä asentoa oppimistiloissa. Tällöin luodaan mahdollisuudet oppia, motivoitua ja lisätä oppilaiden autonomiaa omaan oppimiseensa.
Uusiin oppimistiloihin siirtyminen näyttäisi vaativan henkilöstöltä joustavuutta, heittäytymistä ja virheiden sietokykyä (Blackmore ym. 2011). Erityistä huomiota oppimistiloissa kannattaisi kiinnittää työrauhaan, äänieristykseen, vetäytymistilojen määrään ja akustiseen suunnitteluun. Uusissa tiloissa on hyvä sopia yhteisistä toimintatavoista ja pelisäännöistä, koska tilamuutos merkitsee usein myös uudenlaisia työtapoja ja työkulttuuria. Tilojen suunnittelussa tulisi huomioida ennen kaikkea henkilökunnan arjen toiminta (Mattila & Miettunen 2010), opettamisen käytänteet, opetussuunnitelma sekä oppilaiden ja henkilökunnan tarpeet ja toiveet (Gislason 2011).
Lähteet
Barnett, D. L., Nichols, A. C. & Gould, D. G. 1982. The Effects of Open-Space versus Traditional, Self-Contained Classrooms on the Auditory Selective Attending Skills of Elementary School Children. Language, Speech, and Hearing Services in Schools, 13(3), 138–43.
Björklid, P. 2005. Lärande och fysisk miljö. En kunskapöversikt om samspelet mellan lärande och fysisk miljö i förskola och skola. Stockholm. Forskning i fokus, nr. 25.
Blackmore, J., Bateman, D., Cloonan, A., Dixon, M., Loughlin, J., O’Mara, J. & Senior, K. 2011. Innovative Learning Environments Research Study, Centre for Research in Educational Futures and Innovation, Deakin University, Melbourne.
Canning, C., Cogger, N., Greenland, E., Harvie-Clark, J., James, A., Oeters, D., Orlowski, R., Parkin, A., Richardson, R. & Shield, B. 2015. Acoustics of Schools: a design guide, Insitute of Acoustics & Association of Noise Consultants, London.
Cleveland, B.W. 2011. Engaging spaces: Innovative learning environments,
pedagogies and student engagement in the middle years of school. Faculty of Architecture, Building and Planning. The University of Melbourne.
Crandell, C. & Smslfino, J. 2000. Classroom Acoustics for Children With Normal Hearing and With Hearing Impairment, Language, Speech, and Hearing Services in Schools, October 2000. Vol. 31, 362–370.
Dorman, J. P., Aldridge, J. M. & Fraser, B.J. 2006. Using Students’ Assessment of Classroom Environment to Develop a Typology of Secondary School Classrooms. International Education Journal, 7(7), 906–915.
Gislason, N. 2011. Building Innovation: History, Cases, and Perspectives on School Design. Kanada: Backalong Books, ResearchGate.
https://www.researchgate.net/publication/282780158 Luettu 24.9.2017.
Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. 2004. Tutkiva oppiminen: Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. Helsinki: WSOY.
Hargreaves, A. & Shirley, D. 2012. The global fourth way: The quest for educational excellence. Thousand Oaks (Calif.): Corwin Press.
Harrison, A. & Hutton, L. 2014. Design for the changing educational landscape: Space, place and the future of learning. New York: Routledge.
Imms, W., Mahat, M., Byers, T. & Murphy, D. 2017. Type and Use of Innovative Learning Environment in Australasian Schools ILETC Survey 1. Melbourne: University of Melbourne, LEaRN. http://www.iletc.com.au/publications/reports/ Luettu 17.9.2017.
Jousmäki, V. 2019. Aalto-yliopisto. Uutiset. https://www.aalto.fi/fi/uutiset/aivomittausten-mukaan-lasten-keskittymiskyky-karsii-halyssa-aikuisia-enemman?fbclid=IwAR0f3e_ZFJKJDjm98tkZkpdltqaYEu47UM4qOa14F3rY9qyHgn4wVUCL8SE. Luettu 20.2.2019.
Joutsenvirta, T. & Kuokkanen, A. (toim.) 2009. Sulautuva opetus – uusi tapa opiskella ja opettaa. Palmenia-sarja 55. Tampere: Juvenes Print.
Kay, K., Greenhill, V. T. & Saltrick, S. 2014. 21st Century Learning Environments. http://www.p21.org/storage/documents/le_white_paper-1.pdf Luettu 28.2.2014.
Kumpulainen, K., Krokfors, L., Lipponen, L., Tissari, V., Hilppö, J. & Rajala, A. 2011. Oppimisen sillat vievät koulun kaikkialle. Teoksessa K. Pohjola (toim.) Uusi koulu. Oppiminen mediakulttuurin aikakaudella. Jyväskylän yliopisto: Koulutuksen tutkimuslaitos, 33–50.
Lappo, O. 1974. Koulurakennusten monikäyttöisyydestä. Teoksessa: Mikkonen, W. (toim.) Koulurakennuksen suunnittelu. Sitran koulurakennustutkimuksen loppuraportti. Helsinki: Sitra, 51-108.
Lievonen, M. & Vesisenaho, M. 2013. Translating User Perspective into Spatial Design. eLearning Papers. https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/42922 Luettu: 15.10.2017.
Linturi, H. & Rubin, A. 2011. Toinen koulu, toinen maailma. Oppimisen tulevaisuus 2030. Tulevaisuuden tutkimuskeskus TUTU-julkaisuja 1/2011. https://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/julkaisut/tutu-julkaisut/Documents/Tutu_2011-1.pdf Luettu 9.5.2017.
Mattila, P. & Miettunen, J. 2010. Luokkahuoneen evoluutio tulevaisuuden oppimisympäristöksi. Teoksessa: Vähähyyppä, K. & Mikama, A. Koulu 3.0. Helsinki: Opetushallitus, 27–39.
Mealings, K.T., Dillon, H., Buchholz, J.M. & Demuth, K. 2015. An Assessment of Open Plan and Enclosed Classroom Listening Environments for Young Children: Part 1 – Chidren’s Questionnaires.
Määttä, K. & Uusiautti, S. 2012. Pedagoginen Auktoriteetti Ja Pedagoginen Rakkaus – Yhdessä Vai Vastakkain? International Journal Of Whole Schooling. Vol 8(1), 2012.
Nuikkinen, K. 2009. Terveellinen ja turvallinen koulurakennus. Helsinki: Opetushallitus.
Oblinger, D.G. 2006. Space as a Change Agent. Teoksessa: Oblinger,D.G. (toim.) LearningSpaces.Boulder,CO:EDUCAUSE. http://classmod.unm.edu/external/educause/Educau se_Chapter01_SpaceAsChangeAgent.pdf Luettu 26.2.2014.
OPS 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/perusopetus Luettu 8.10.2017.
Osborne, M. 2013. Modern Learning Environments. Core Education White Paper.
Perusopetus 2020 -raportti
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/okmtr01.pdf?lang=fi Luettu 21.2.2014.
Piispanen, M. 2008. Hyvä oppimisympäristö: Oppilaiden, vanhempien ja opettajien hyvyyskäsitysten kohtaaminen peruskoulussa. Kokkola: Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius.
Pääkkönen, R., Vehviläinen, T., Jokitulppo, T., Niemi, O., Nenonen, S. & Vinha, J. 2015. Acoustics and new learning environment – A case study. Applied Acoustics, 100, 74–78.
Saarelainen, J. 2016. Avointen oppimisympäristöjen ääniolosuhteet. Diplomityö. Rakennustekniikan diplomi-insinöörin tutkinto-ohjelma. Tampereen teknillinen yliopisto. https://dspace.cc.tut.fi/dpub/handle/123456789/24519 Luettu 26.4.2017.
Sahlberg, P. 2015. Suomalaisen koulun menestystarina ja mitä muut voivat siitä oppia. Helsinki: Into-kustannus Oy.
Shield, B., Greenland, E. & Dockrell, J. 2010. Noise in open plan classrooms in primary schools: A review, Noise & Health, Vol. 12(49), 225–234.
Sjöblom, K., Mälkki, K., Sandström, N. & Lonka, K. 2016. Does Physical Environment Contribute to Basic Psychological Needs? A Self-Determination Theory Perspective on Learning in the Chemistry Laboratory. Frontline Learning Research Vol.4 No.1 (2016) 17–39. ISSN 2295–‐3159. University of Helsinki, Finland.
Smeds, R., Krokfors, L., Staffans, A. & Ruokamo, H. 2010. Tulevaisuuden koulun ulottuvuudet. Teoksessa: Smeds, R., Krokfors, L., Ruokamo, H. & Stans, A. 2010. (toim.) InnoSchool – välittävä koulu. Oppimisen verkostot, ympäristöt ja pedagogiikka. SimLab Report Series 31, 15–16. http://innoschool.tkk.fi/framet/InnoSchool_kirja.pdf Luettu 26.4.2017.