Tässä artikkelissa esittelemme Valterin Tervareitti-hankkeen (2015-2017) kokemuksia koulupolun tukemisesta. Hankkeessa kehitetty ohjausmalli huomioi nuoren toimintakyvyn vahvuudet ja tuen tarpeet sekä nuoren omat kiinnostuksen kohteet. Osallisuutta tukevassa ohjauksessa nuori rakentaa aktiivisesti omaa polkuaan, tutustuu erilaisiin vaihtoehtoihin ja vahvistaa vahvuuksiaan turvallisessa ympäristössä yhdessä vertaisten kanssa.
Syksyllä 2016 peruskoulun oppilaista 16,4 prosenttia sai tehostettua tai erityistä tukea (Tilastokeskus 2017). lisää lähdeluetteloon Oppimisvaikeuksien ja toisen asteen keskeyttämisestä tiedetään, että heikko akateeminen minäkäsitys ja heikot oppimistaidot ennustavat varsin selkeästi toisen asteen opintojen keskeyttämistä. Oppimisvaikeudet ja koulu-uupumus lisäävät riskiä. Tästä syystä on tärkeää tukea nuoren positiivista oppijaminäkäsitystä sekä opiskelutaitoja. (Kiiveri, Peltomaa & Toivanen 2014.) Ensimmäistä kertaa ammatilliseen koulutukseen tulevan ohjaustarve on suuri. Keskeyttämistä harkitsevan nuoren olennaiset kysymykset liittyvät taloudelliseen, sosiaaliseen ja terveydelliseen hyvinvointiin. Keskeyttämisen ennaltaehkäiseminen edellyttää nuorta rasittavien riskien varhaista tunnistamista ja ennakoivia toimintatapoja. (Kuronen 2014.) Miten oppilaan valmiuksia vahvistettaisiin siirtymävaiheita varten? Tässä artikkelissa esitellään Tervareitti-hankkeen kokemuksia ja ohjausmallia erityisesti yläkouluikäisen koulupolun tukemiseen.
Tervareitti -hanke
Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Tervareitti-hanke käynnistyi Valterissa vuonna 2015 ja päättyi vuonna 2017. Hankkeen tavoitteena oli kehittää nuoren osallisuutta tukeva ohjausmalli perus- ja toisen asteen nivelvaiheeseen. Hankkeeseen osallistui kaksi pilottiryhmää yläkoulun päättövaiheessa olevia nuoria, jotka opinto-ohjaajien ja opettajien arvion mukaan hyötyivät ohjauksellisesta lisätuesta. Nuoret pääsivät hankkeen aikana neljälle yön yli kestävälle lähijaksolle ja osallistuivat yksilöohjaukseen. Lähijaksojen sisällöt räätälöitiin ennakkotietojen perusteella oppilaiden toimintakykyä tukevaksi. Lähijaksojen ammatilliset ja opilliset tavoitteet asetettiin yhdessä vertaisryhmän kanssa ensimmäisellä lähijaksolla. Tavoitteita oli pohdittu etukäteen yksilöohjauksessa nuorten ja huoltajien kanssa. Nuoret osallistuivat koko hankkeen ajan toiminnan suunnitteluun. Nuorten osallisuuden polkua suunniteltaessa hyödynnettiin muun muassa Shierin (2001) osallisuuden tasomallia. Tavoitteisiin pääsyä tarkistettiin ja täydennettiin hankkeen aikana yksilöllisesti. Nuorten palautteen mukaan lähijaksot vertaisryhmässä olivat Tervareitin tärkeintä antia. Hankkeen edetessä vertaisryhmistä tulikin nuorille yhä tärkeämpiä ja nuorten sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyi. Kiinteä yhteys säilyi nuorten ja hankkeen työntekijöiden välillä myös osallistumisen päättymisen jälkeen. Nuoren, huoltajien, hankehenkilöstön, opinto-ohjaajien ja opettajien yhteistyö oli avainasemassa.
Hankkeen päähuomio oli nivelvaiheessa, mutta onnistuneen koulupolun tukeminen alkaa jo aiemmin. Alakoulun ensimmäisiltä luokilta alkaen harjoitellaan vuorovaikutus- ja ryhmässä toimimisen taitoja. Kokemukset koulusta muokkaavat oppilaan minäkäsitystä ja kuva itsestä oppijana ja toimijana alkaa muodostua. Kannustavan ja ohjaavan palautteen avulla voidaan nostaa esiin oppilaan vahvuuksia ja onnistumisia, jotka tukevat myönteisen minäkäsityksen muodostumista. Oppilaita on hyvä ohjata tunnistamaan ja arvostamaan omia ja toisten vahvuuksia sekä erilaisia kykyjä ja taitoja. Itsetuntemusta tukevat myös asiat, joissa oppilas pääsee pohtimaan omia kiinnostuksen kohteitaan, itselle merkityksellisiä asioita ja mieltymyksiään.
Ajassamme nuorten siirtymävaiheeseen liittyy paljon huolenaiheita, mikä herättää paljon yhteiskunnallista keskustelua. Artikkelissa esittelemme Tervareitin ohjausmallia ajassamme esiintyviin ilmiöihin peilaten. Ohjausmalli soveltuu parhaiten oppilaalle, joka hyötyy kohdennetusta lisäohjauksesta tai tarvitsee tukea kouluun kiinnittymiseen liittyen. Ohjauksen tarve voi olla itsetuntemuksen vahvistamisessa, koulunkäynnin tukemisessa tai tulevaisuuden suunnittelussa. Tervareitin ohjausmallin läpileikkaavana teemana ovat nuoren osallisuus ja itsetuntemuksen vahvistuminen. Nuori osallistuu aktiivisesti oman polkunsa suunnitteluun. Ohjauksessa kannustetaan nuorta yhteistyöhön ja vuoropuheluun koulussa ja kotona lähellä olevien henkilöiden kanssa. Vahvistamalla omaa toimijuuttaan tulevaisuus rakentuu askel kerrallaan. Ohjausmalli koostuu:
1) yksilöohjauksesta
2) toimintakyvyn kuvaamisesta
3) vertaisryhmäohjauksesta
4) sopivien opintovaihtoehtojen etsimisestä
5) opiskelupaikan valinnasta
6) nivelvaiheen tukemisesta.
Oppilaan, huoltajan ja opettajan kolmikanta ei aina ole riittävä. Usein erityistä tukea tarvitsevan nuoren arjessa on muitakin merkittäviä henkilöitä.
Nuoren kohtaaminen yksilöohjauksessa
Nuoren kohtaaminen yksilönä on ratkaisevan tärkeää koulupolun tukemisessa. Yksilöohjauksessa on mahdollisuus tutustua nuoreen, hänen elämäntilanteeseensa ja kiinnostuksen kohteisiinsa. On tärkeää selvittää, mistä nuori unelmoi ja mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä. Ohjauksen keskiössä tulee olla nuoren vahvuudet ja voimavarat ja ohjauksessa tulee auttaa nuorta tunnistamaan omat vahvuutensa. Myös Oma Linja -tutkimushankkeen kouluyhteistyössä on havaittu, että omien vahvuuksien löytäminen vähentää nuorten tulevaisuuteen liittyvää ahdistusta ja parantaa mahdollisuuksia tehdä oikeita valintoja. (Oma Linja -hanke 2018.)
Aikuisen aito kohtaaminen ja myönteinen vuorovaikutus ovat nuorille hyvin merkityksellisiä kokemuksia. Opettajalta saadun myönteisen huomion arvo kaikkineen vaikuttaa olevan jopa kohtuuttoman suuri suhteessa hetkiin, joita ne aikuiselta vaativat (Äärelä 2012). Ohjauksen eettisenä ohjenuorana voidaankin pitää pedagogisen kunnioittamisen periaatetta, jonka keskiössä on kasvatettavan ihmisyys (Värri 1997). Tämä on edellytys dialogiseen kohtaamiseen, jossa nuori kokee tulevansa osalliseksi, arvostetuksi ja nähdyksi omana itsenään.
Ohjaus ei saa suuntautua pelkästään koulutusvalintaan sillä nuorella tulee olla lupa etsiä itseään ja omaa suuntaansa. Sen sijaan tulisi vahvistaa uskoa itseensä, omiin kykyihinsä ja tulevaisuuteen. Koulutus- ja ammattihaaveita ohjaavat peruskoulun päättövaiheessa myös nuoren oma eletty elämä, perhetilanne sekä koulukokemukset. Jos nuori suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti ja toimii tavoitteellisesti, hänelle muodostuu selkeä kuva tulevaisuudesta ja omista mahdollisuuksista. Jos omat vaikutusmahdollisuudet koetaan vähäisiksi, niin tulevaisuus koetaan pelottavaksi ja ennalta määrätyksi. (Kuronen 2010.)
Toimintakyvyn kuvaaminen tuen pohjana
Toimintakyky -käsitteellä ymmärrämme oppilaan fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä jokapäiväisen elämän toiminnoista kotona, koulussa, vapaa-ajalla ja harrastuksissa – ympäristössä, jossa hän elää. Oppilaan toimintakykyyn vaikuttavat hänen terveydentilansa sekä ympäristön myönteiset ja kielteiset vaikutukset. Toimintakykyajattelumme pohjautuu kansainvälisen toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden luokitukseen (ICF – International Classification of Functioning, Disability and Health).
Toimintakykyajattelussa nousevat esiin yksilöllisten toimintakykytekijöiden lisäksi ympäristötekijät, kuten oppilaan saama tuki sekä ympäristön asenteet ja odotukset, jotka kaikki vaikuttavat oppilaan koulunkäyntikykyyn. Oppilaan koulunkäyntikykyä on tarkasteltu myös koulukelpoisuus ja koulukuntoisuus käsitteiden kautta (Puustjärvi 2017). Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa -työryhmä ehdottaa koulukuntoisuus sanan sijasta käytettävän käsitettä koulunkäyntikyky (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017). Koulunkäyntikyvyn voidaan ajatella kuvaavan oppilaan koulunkäyntiin liittyvää toimintakykyä. Jotta oppimisympäristöä ja koulunkäyntiin liittyvää tukea voidaan suunnitella täsmällisesti, on tarpeen tuntea oppilaan toimintakyky.
Toimintakyvyn kuvaamiseen ei ole ollut kouluun sopivia työvälineitä. Tämän vuoksi Tervareitti-hankkeessa kehitettiin toimintakykyarvio.fi-palvelu, jonka avulla oppilaan toimintakyvyn vahvuudet ja tuen tarpeet saadaan näkyviksi. Toimintakykyarvio.fi-palvelun kautta oppilas ja hänen arjessaan toimivat aikuiset tuovat esiin oman näkemyksensä oppilaan toimintakyvystä. Tavoitteena on, että toimintakyvyn kuvaamisen kautta tuntemus nuoren toimintakyvystä kasvaa ja nuori saa omaan toimintakykyynsä perustuvaa tukea koulunkäyntiin, ja että tuki on oppilaan saatavilla opintojen alkaessa peruskoulun jälkeen. Erilaisten näkemysten esiin tuominen on tärkeää sillä toimintakyky näyttäytyy erilaisena eri tilanteissa ja ympäristöissä.
Lähtökohtana toimintakyvyn kuvaamiseen on laaja-alainen perspektiivi, jossa oppilas, huoltaja ja koulu arvioivat yhdessä koulunkäyntiin liittyvää toimintakykyä. Toimintakyvyn kuvaamiseen voivat osallistua myös kuntoutumisen ammattilaiset. Toimintakyvyn kuvaus tarjoaa mahdollisuuden keskustella yhdessä oppilaan toimintakyvystä vahvuudet edellä, mikä tukee yhteisen näkemyksen muodostumista. Tämä luo pohjan pedagogisen tuen suunnitteluun ja antaa eväitä oppilaanohjaukselle. Erityisesti siirtymävaiheessa tieto oppilaan tuen tarpeesta on välttämätöntä sujuvan siirtymän ja opintoihin kiinnittymisen tukemiseksi.
Vertaisryhmästä voimavaroja
Nuoruuteen ikävaiheena liittyy paljon muutoksia, kuten irtautuminen kodista, itsensä etsiminen ja sekä oman suunnan hakemista peruskoulun jälkeen. Kavereiden merkitys ja sosiaalinen tuki on hyvinvoinnin ja kouluun kiinnittymisen kannalta hyvin keskeistä tässä ikävaiheessa. Sosiaalinen tuki vaikuttaa myös yhteiskuntaan osallistumiseen ja toimijuuteen (Shemeikka, Rinne, Sainio, Karvonen, Murto, Koskinen & Kaikkonen 2015). Ystävien puute onkin nuorten mielestä keskeisin syy syrjäytymiseen, kertoo Nuorisotutkimusverkoston tilastotutkija Sami Myllyniemi (Valtavaara 2017). Syrjäytyneistä erityisesti poikien osuus on kasvanut ja jopa puolet syrjäytyneistä on vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Yksinäiseksi itsensä kokevien osuus koulutuksen ja työn ulkopuolella olevista nuorista on moninkertainen verrattuna nuoriin keskimäärin. (Valtovaara 2017.)
Tervareitin lähestymistapa nuorten sosiaalisen tuen vahvistamiseen oli vertaisryhmätoiminta. Vertaisryhmässä ohjaajat mahdollistivat vuorovaikutustilanteita, joissa nuoret pääsivät harjoittelemaan tunne- ja sosiaalisia taitojaan turvallisessa ilmapiirissä. Nuoret tarvitsevat aikuisen ohjausta vertaisryhmässä toimimiseen. Lapset ja nuoret ovat herkkiä aistimaan aitoa läsnäoloa, joka välittyy parhaiten toiminnan kautta (Äärelä 2012). Toiminnallisessa vertaisryhmässä nuorella on mahdollisuus peilata omaa tilannettaan vertaistensa tilanteisiin ja tutustua uusiin ihmisiin. Vertaisryhmän tavoitteet suuntasivat itsetuntemuksen vahvistamiseen, toiselle asteelle siirtymiseen ja itsenäistymiseen. Vertaisryhmätoiminta osoittautui hyödylliseksi nuorten toimintakykyä tukevaksi toimintamalliksi. Toisinaan kaverisuhteiden muodostaminen omassa koulussa voi olla vaikeaa ja liian monet nuoret kokevat yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita. Uusien sosiaalisten suhteiden löytyminen tukee nuoren kouluun kiinnittymistä ja koulunkäyntiä.
Erityisen tärkeiksi nuoret kokivat sen, että vertaisryhmistä heille löytyi lisää kavereita ja mielekästä tekemistä. Nuoret kertoivat lisäksi saaneensa ryhmätoiminnasta rohkeutta, itseluottamusta ja varmuutta tulevaisuuden suunnitteluun. Myös uudet kokemukset ja uuden oppiminen korostuivat nuorilta kerätyissä palautteissa. Tärkeäksi koettiin yhdessä vietetty aika sekä hyvä ryhmähenki muiden nuorten kanssa. Kavereiden löytyminen oli tärkeää myös huoltajien mielestä. Ennakkotoiveet huoltajilla liittyivätkin useimmiten kavereiden löytymiseen, tulevaisuuden suunnan löytymiseen ja itsenäistymiseen liittyviin taitoihin. Huoltajat kertoivat palautteessa nuorten hyötyneen kokemuksesta. Nuoret saivat varmuutta, uusia kavereita sekä tukea omaan itsetuntoon ja itsenäistymiseen. Opettajat ja opinto-ohjaajat näkivät myös nuorten hyötyneen vertaisryhmästä. Heidän ajatuksissaan korostuivat elämänpiirin laajeneminen, vahvuuksien löytyminen, sosiaalisten taitojen sekä itsetunnon vahvistuminen. Myös arjen taitojen tukemista pidettiin hyödyllisenä. Nuorten arjessa toimivien ammattihenkilöiden mukaan nuorten kouluun kiinnittyminen vahvistui jo lyhyessä ajassa.
Sopivien opintovaihtoehtojen etsiminen
Sopivat opintovaihtoehdot löytyvät etsimällä. Oppilaanohjauksen merkitys korostuu tässä vaiheessa. Jokaisen nuoren on löydettävä oma paikkansa toiselta asteelta kymmenien tutkintojen joukosta. Itsetuntemuksen rakentumista on tuettava, jotta nuori tietää missä asioissa on hyvä ja mikä häntä kiinnostaa. Koska nuoren oma kokemuspohja on vielä ohut, on saatava runsaasti tietoa erilaisista mahdollisuuksista. Parhaiten asiat konkretisoituvat koulutuskokeilujen, tutustumisten ja työelämäyhteistyön kautta. Huoltajien vaikutus nuorten valintoihin on suuri. Yhteistyö huoltajien kanssa korostuu nivelvaiheessa, sillä koulutukseen hakeutuminen uudistuu jatkuvasti ja opintovaihtoehdot elävät ja monimuotoistuvat nopeasti yhteiskunnan muutosten mukana.
Erityisen haastavaksi etsiminen käy, jos toimintakyvyssä tai terveydentilassa on merkittäviä haasteita, jotka voivat olla esteenä opintoihin pääsyyn. Nuorilla, joilla on erilaisia tuen tarpeita, heikko koulumenestys, huono-osaisuutta tai sosiaalisen tuen puutteita, voi olla vaikeuksia selviytyä onnistuneesti toisen asteen opintoihin. Iso osa erityistä tukea tarvitsevista nuorista jää toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle ja ilman tutkintoa (Kirjavainen, Pulkkinen & Jahnukainen 2016). Vaihtoehtojen määrä vähenee huomattavasti, jos toisen asteen opinnot aukeavat erityisammattioppilaitoksessa. Tämän vuoksi nuoren kanssa on erityisen tärkeää tutustua käsillä olevien koulutusvaihtoehtojen sisältöihin ja vaatimuksiin. Tukea tarvitsevan nuoren on hyvä itse nähdä oma toimintakykynsä erilaisissa ympäristöissä, jotta vaihtoehdot realisoituvat.
On tärkeää varmistaa, että sopivat vaihtoehdot ovat nuorta kiinnostavia. “Kouluun kannettu opiskelija ei koulussa pysy. ”Mitä enemmän opiskelija tuntee valintansa omakseen, sitä paremmin hän myös tulevissa opinnoissaan viihtyy ja saa opintonsa päätökseen”, toteaa Turun ammatti-instituutin lehtori Jarmo Linkosaari (2018) mielipidekirjoituksessaan. Suurimpana toisen asteen koulutuksen keskeyttämisen syynä pidetäänkin opiskelijoiden motivaation puutetta ja kokemusta väärälle alalle ajautumisesta. Läpäisyn tehostamisohjelman arviointiraportissa (Ahola, Saikkonen & Valkoja-Lähteenmäki 2015) ja muun muassa Anna-Maija Niemen väitöskirjassa (2015) lisää lähdeluetteloon päädytään syiden selvittelyssä vielä askelta pidemmälle ja todetaan vähäisen motivaation kumpuavan puutteellisesta tai epäonnistuneesta siirtymävaiheen ohjauspolusta tai hakuvaiheen ratkaisuista.
Yleisesti käytetty motivaatioon liittyvä jaottelu on jako sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Ulkoisen motivaation sisäistämiseen tarvitaan itseohjautuvuusteorian (Deci & Ryan 2000) mukaan sosiaalisen yhteenkuuluvuuden, minäpystyvyyden ja itsenäisyyden (autonomian) kokemusta. Oppilaalle sopivan opiskelupaikan ja sisäisen motivaation löytymiseen opiskelua kohtaan vaikuttavat siis seuraavat seikat: hän tuntee yhteenkuuluvuutta muiden saman valinnan tehneiden (opiskelukaverit) kanssa, hän tuntee olevansa pätevä opiskelemaan valitsemassaan oppilaitoksessa ja saa vaikuttaa valintaansa ja opiskeluunsa riittävän itsenäisesti. (Määttä 2014.)
Vaikka toimintakyky rajoittaisi halutun toisen asteen tutkinnon suorittamista, unelmista ei tarvitse luopua. Omaa motivaatiota, kiinnostuksen kohteita ja tavoitteita voi saavuttaa muuallakin kuin tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Opiskelujen yhä yksilöllisempien suoritustapojen monimuotoistumisen kautta jokaiselle muodostuu ainutlaatuinen koulutuspolku. Se voi rakentua työelämän tai esimerkiksi osatutkintojen kautta. Nuoren on hyvä tiedostaa, että oma elämänpolku rakentuu elinikäiselle oppimiselle ja unelmia voivat toteutua myöhemminkin ja muilla tavoin.
Opiskelupaikan valinta
Sopivien opintovaihtoehtojen kartoittamisen jälkeen on päätöksenteon ja yhteishaun aika. Kaverien valinnat vaikuttavat suuresti nuorten koulutusvalintoihin ja iso osa nuorista tekee koulutusvalinnan muista kuin sisällöistä tai ammattiin liittyvistä syistä kertovat nuorisotutkijat Sinikka Aapola-Kari ja Tarja Tolonen. Nuorten valinnoissa myös huoltajien ja muiden aikuisten näkemykset saavat paljon painoarvoa. Merkityksellistä päätöksenteossa ja opintoihin kiinnittymisessä on oma motivaatio ja kiinnostus valittua koulutusta kohtaan. Osa ammatillisen koulutuksen keskeyttämisestä selittyy hatarin tiedoin tehdyistä valinnoista. Ammatinvalintaan liittyvät asiat pitäisi ottaa koulussa useammin esille. (Manninen 2017.)
Valinnan tueksi oppilas tarvitsee riittävästi mahdollisuuksia tutustua opiskelupaikkoihin. Tutustumiskäynnit ja koulutuskokeilut antavat tietoa opiskelupaikasta ja tuovat varmuutta päätöksentekoon. Kokemus oikeasta valinnasta realisoituu useiden tutustumisten kautta. Valintoja ei kannata tehdä ennakko-oletusten perusteella ja paikan päällä käynti voi muuttaa suunnitelmia suuntaan tai toiseen. Tutustumiskäynnit, vierailut ja keskustelut ovat tarpeen sellaisillakin oppilailla, joiden valinnat tuntuvat olevan hyvinkin helppoja ja selkeitä. Lisääntynyt tieto koulutuspaikoista vie lopullista valintaa aina yhden askeleen eteenpäin.
Koulupolku jatkuu, tuen tarve jatkuu
Tiedonsiirron käytänteet perus- ja toisen asteen välillä ovat kirjavat etenkin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kohdalla. Ne perustuvat usein paikallisiin yhteistyömalleihin, toimijoiden välisiin ohjauskäytänteisiin ja ammattihenkilöstön verkostoitumiselle. Nivelvaiheen yhteistyöhön liittyvässä diskurssissa tiedonsiirto nousee esiin usein haasteena. Keskeisiä asioita ovat esimerkiksi miten ja millaisessa muodossa tieto tulisi siirtää, jotta se olisi hyödynnettävissä heti toisen asteen opintojen alussa.
Tervareitti-hankkeessa toimintakyky on ollut keskeinen käsite myös tiedonsiirtoon liittyen. Oppilaan toimintakyvyn näkeminen biopsykososiaalisena (esim. ICF-luokitus) yksilötekijöiden ja ympäristötekijöiden muovaamana kokonaisuutena siirtää katseen pois diagnooseista kohti arjessa konkreettisesti näkyvää toimintakykyä, jonka pohjalle rakennetut tukipalvelut kohdistuvat oikein. Sujuvan opiskelutaipaleen varmistamiseksi on tarjottava vastaanottavalle oppilaitokselle tietoa oppilaan toimintakyvystä. Näin varmistetaan, että oikeanlainen tuki jatkuu myös toisella asteella. Hyvällä yhteistyöllä ja saattaen vaihdolla varmistetaan, että oppilas saa ohjauksellista tukea myös nivelen yli siirryttäessä.
Tervareitti-hankkeessa yhteydenpito osallistujien kanssa jatkui heidän siirryttyään perusasteelta eteenpäin. Yhteydenpidon muodot ja määrä vaihtelivat oppilaan oman tarpeen ja halun mukaan. Kaikilta nuorilta kyseltiin kuulumisia pian opintojen aloittamisen jälkeen. Tarvittaessa nuoria tavattiin myös uudessa oppilaitoksessa. Tapaamisissa oli toisinaan mukana myös uuden oppilaitoksen henkilökuntaa. Nuoret kokivat tärkeäksi, että tuttu aikuinen kyselee kuulumisia. Nivelvaiheyhteistyö on tarpeen sillä keskeyttämiset tapahtuvat usein ensimmäisen lukuvuoden aikana (Määttä & Salmi 2014).
Lopuksi
Nuoret tarvitsevat aikaa ja tukea toiselle asteelle siirtymisessä. Oppimisen tuen tarve tarkoittaa usein myös suurempaa oppilaanohjauksen tarvetta. Omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden löytäminen on osa koulutyötä ensimmäisiltä luokilta lähtien ja se nivoutuu luonnolliseksi osaksi kasvua ja kehitystä, oppilaan toimiessa erilaisissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä. Omat vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet voivat löytyä myös koulun ulkopuolelta kuten harrastuksista. Mitä jäsentyneempi kuva itsestä nuorella on itsestään ja tulevaisuuden toiveistaan, sen sujuvampaa on opintopolun suunnittelu. Vertaisten voima voi kannatella nuorta ja sosiaalisen tuen merkitys on suuri. Jokaisella nuorella tulisikin olla oma ryhmänsä, johon kiinnittyä. Vertaisten lisäksi nuori tarvitsee riittävästi tietoa ja kokemuksia erilaisista opiskeluvaihtoehdoista. Nuoren lähellä olisikin hyvä olla aikuinen, jonka kanssa keskustella omista asioista ja jolta saa kannustusta.
Toimintakyvyn kuvaaminen voi avartaa nuoren käsitystä itsestään sekä omasta toimijuudestaan erilaisissa ympäristöissä. Sen avulla voidaan saada myös vahvistusta tuen suunnitteluun sekä helpottaa tiedonsiirtoa. Nuori hyötyy, mikäli nuoren lähellä oleva aikuinen on nuoren saatavilla vielä uusien opintojen alkaessa. Varsinkin opintojen alussa on usein helpompi turvautua tuttuun aikuiseen vieraassa oppilaitoksessa.
Tervareitti-hankkeen työtä jatkaa Vetovoimala-hanke. Taustalla on huoli koulutuksen ulkopuolelle jäävistä, opintojen alkuvaiheessa keskeyttävistä, syrjäytymisvaarassa olevista sekä toimintarajoitteisista nuorista, joilla on jo valmiiksi haasteita terveydessä, hyvinvoinnissa ja koulutukseen kiinnittymisessä. Tavoitteena on kehittää valtakunnallisesti yhdenmukainen toimintamalli tukea tarvitsevan oppilaan ja opiskelijoiden ohjaukseen. Osana hanketta laaditaan selvitys toimintakyvyn arvioinnin hyödyistä opintopolun ja tuen suunnittelussa. Lisäksi hankkeessa järjestetään koulutusta opetus- ja ohjausalan ammattilaisille. Hanke toteutetaan Ammattiopisto Luovin, Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin ja Stadin ammattiopiston yhteishankkeena Euroopan sosiaalirahaston rahoittamana.
Lähteet
Ahola, S., Saikkonen, L. & Valkoja-Lähteenmäki, L. 2015. Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman arviointiraportti. Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma. Painola. <URL: http://www.lapaisy.fi/wp-content/uploads/2015/11/Lapaisyutkimus_nettiin.pdf> Haettu 22.2.2018.
Deci, E.L. & Ryan, R.M. 2000. The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behaviour, Psychological Inquiry, Vol.11, No 4, Journal Article, 227-268 Saatavilla pdf-muodossa: http://users.ugent.be/~wbeyers/scripties2012/artikels/The-what-and-why-of-goal-pursuits.pdf. Haettu 6.4.2018.
ICF – Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. 2004. Helsinki: World Health Organization & Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes. Stakes ohjeita ja luokituksia 2004:4. Jyväskylä: Gummerus.
Kiiveri, L., Peltomaa, I. & Toivanen, J. 2014. Nivelvaihetyö ja keskeyttämisen ehkäisy. Teoksessa L. Kairaluoma (toim.) Otetta opintoihin, Niilo Mäki Instituutti. Porvoo: Bookwell Oy, 82 – 97.
Kirjavainen, T., Pulkkinen, J. & Jahnukainen, M. 2016. Special education students in transition to further education: A four-year register-based follow-up study in Finland. Learning and Individual Differences 45 (1): 33 – 42.
Kuronen, I. 2010. Peruskoulusta elämän kouluun – ammatillisesta koulutuksesta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tarinoita peruskoulusuhteesta ja elämänkulusta peruskoulun jälkeen. Jyväskylän yliopisto: Koulutuksen tutkimuslaitos, Tutkimuksia 26. <URL: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/37594/978-951-39-3890-1.pdf?sequence=1> Haettu 19.2.2018.
Kuronen, I. 2014. Keskeyttämisilmiön tarkastelua. Teoksessa L. Kairaluoma (toim.) Otetta opintoihin. Niilo Mäki Instituutti. Porvoo: Bookwell Oy, 60 – 71.
Linkosaari, J. 2018. On ammatinvalinnan aika. Turun Sanomat 11.1.2018. <URL: http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3795836/On+ammatin+valinnan+aika> Haettu 16.1.2017.
Niemi, A. 2015. Erityisiä koulutuspolkuja?: Tutkimus erityisopetuksen käytännöistä peruskoulun jälkeen. Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteiden laitos. Kasvatustieteellisiä tutkimuksia 264. Saatavilla osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-0316-1.
Manninen, M. 2017. Ysiluokkalaiset valitsevat tulevan ammattinsa hatarin tiedoin ja tunnesyistä, huomasivat tutkijat – ”Sitä vain ruksii jotakin yhteishaussa”. Helsingin Sanomat 23.12.2017 <URL: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005501531.html> Haettu 15.2.2018.
Määttä, S. 2014. Itseohjautuvuus. Teoksessa L. Kairaluoma (toim.) Otetta opintoihin. Niilo Mäki Instituutti. Porvoo: Bookwell Oy, 45 – 51.
Määttä, S. & Salmi, E. 2014. Ammattiopistolaisten motivaatio tutkimuksen valossa. Teoksessa L. Kairaluoma (toim.) Otetta opintoihin, Niilo Mäki Instituutti. Porvoo: Bookwell Oy, 118 – 150.
Oma Linja -hanke 2018. Kouluyhteistyöstä vastaavan Jan Wielandin haastattelu 16.1.2018. <URL: http://omalinja.fi/ajankohtaista/omien-vahvuuksien-loytaminen-vahentaa-nuoren-ahdistusta/> Haettu 19.2.2018.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017. Vaativa erityinen tuki -kehittämistyöryhmän loppuraportti. OKM julkaisuja 34/2017. <URL: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80629> Haettu 22.2.2018.
Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri 2015. Valteri OPS Perusopetuksen vuosiluokat 1-9. <URL: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ops/832740/perusopetus/tiedot> Haettu 19.2.2018.
Puustjärvi, A. 2017. Vaativa erityinen tuki -kehittämistyöryhmän loppuraportti. OKM julkaisuja 34/2017, 38-42. <URL: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80629> Haettu 22.2.2018.
Shier, H. 2001. Pathways to participation: openings, opportunies and obligtions. A new model for enhancing children`s participation in decision-making, in line with article 12.1 of the United Nations convention on the rights of the child. Children & Society, 15, 107-117. Saatavilla pdf-muodossa: http://ipkl.gu.se/digitalAssets/1429/1429848_shier2001.pdf. Haettu 6.4.2018.
Shemeikka, R. Rinne, H. Sainio, P. Karvonen, S. Murto, J. Koskinen, S. Kaikkonen, R. 2015. Nuorten aikuisten toimintakyvyn väestöryhmittäiset erot. Kuntoutus 1/2015, 6 – 21.
Tilastokeskus. 2017. Joka kuudes peruskoululainen sai tehostettua tai erityistä tukea. Saatavilla osoitteesta http://www.stat.fi/til/erop/2016/erop_2016_2017-06-13_tie_001_fi.html. Haettu 15.5.2017.
Värri, V.-M. 1997. Hyvä kasvatus – kasvatus hyvään: dialogisen kasvatuksen filosofinen tarkastelu erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta. Tampere: Tampere University Press.
Valtavaara, M. 2017. Ainutlaatuinen tutkimus syrjäytymisestä: Ystävien puute on nuorten mielestä kaiken alku ja juuri – ”Moni sanoo, ettei välitä enää mistään, ei se hyvältä kuulosta” Helsingin Sanomat 5.12.2017.
Äärelä, T. 2012. ”Aika palijon vaikuttaa minkälainen ilime opettajalla on naamalla.” Nuoret vangit kertovat peruskouluajoistaan. Rovaniemi. Lapin yliopistokustannus.
Linkit: